kannanotto

Taideyliopiston säästövaade kertoo luovien alojen ahdingosta

19.3.2024

Taideyliopiston muutosneuvottelut johtavat pahimmillaan jäljelle jäävän henkilöstön ylikuormittumiseen sekä ydintehtävien vaarantumiseen. Laajemmin tilanne kertoo kultttuurialojen ahdingosta, jota suunniteltu korkeakoulujen rahoitusmalli yhä heikentäisi.

Suomen taloutta ei pelasteta kulttuurista leikkaamalla

8.3.2024

Valtiontalouden kehysehdotuksessa (29.2.) kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Leikkauksilla olisi suora vaikutus alan työllisyyteen, kulttuurin saavutettavuuteen sekä alan kasvuun. Kaikki tämä on täysin ristiriidassa hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden kanssa.

Kuntatalous ei pelastu kulttuurista leikkaamalla

18.1.2024

Jyväskylän kaupungin kulttuurin toimialan jo ennestään pienet resurssit joutuivat leikkuriin. Kulttuuripalveluista leikkaamalla kaupunki leikkaa myös asukkaiden hyvinvoinnista.

TAKU ja Akavan Erityisalat: Vientimalli tekisi palkkakuopasta poispääsyn mahdottomaksi

5.12.2023

Taide- ja kulttuuriala on esimerkki rakenteellisesta palkkakuopasta kärsivästä alasta, jota maan hallituksen lakisääteinen niin sanottu vientimalli kurittaisi. Jos palkankorotukset sidotaan vientialaan, on eri alojen välistä palkkauksen epätasa-arvoa mahdotonta kuroa kiinni.

Pienillä säästöillä mittava tuho: järjestöjen avustuksiin kaavaillaan kohtalokkaita leikkauksia

1.11.2023

Hallitus kaavailee merkittäviä leikkauksia valtakunnallisten yleishyödyllisten järjestöjen valtionavustuksiin. Taide- ja kulttuurialalle koituvat seuraukset olisivat tuhoisia.

Kaavaillut leikkaukset vievät pohjan hallitusohjelman lupauksilta 

18.9.2023

Taide- ja kulttuurialan potentiaali on huomioitava myös budjettivalmistelussa. Hallitusohjelman kauniit sanat alan kasvumahdollisuuksista eivät lämmitä, jos budjettiratkaisut ja pikavauhdilla läpirunnottavat lakimuutokset johtavat päinvastaiseen.

Sosiaaliturvan kivijalka kaipaa kipeästi remonttia

16.6.2023

Perusturvan on oltava oikeudenmukainen kaikille: myös yrittäjille sekä perinteisten työsuhteiden ulkopuolelle jääville monityöläisille. Eläke- ja sosiaaliturvan uudistamisen on seurattava muuttuneita työelämän tarpeita ja luotava parempia edellytyksiä yrittäjyydelle.

Yhteiskunta tarvitsee humanisteja, heikko työllistyminen on sitkeä myytti

7.6.2023

Helsingin yliopiston uraseurannan mukaan humanistisesta tiedekunnasta valmistuneiden työllistymisaste on 92 %, kun valmistumisesta on kulunut viisi vuotta (2021).

Harjoittelijoiden aseman parantaminen on osa työnantajavastuuta 

25.4.2023

Vaativan työn teettäminen palkattomilla harjoittelijoilla on laaja epäkohta taide- ja kulttuurialalla. Resurssipula ei riitä selitykseksi suoranaiselle hyväksikäytölle. Työharjoitteluiden oikeudenmukaisuus edellyttää asian näkemistä osana työnantajavastuuta.