edunvalvonta

TAKU korostaa hallitusohjelmatavoitteissaan taide- ja kulttuurialan potentiaalin hyödyntämistä 

27.10.2022

Taide- ja kulttuurialalla tarvitaan tukea koronakriisin jälkeiseen jälleenrakentamiseen, mutta katse on suunnattava myös kauemmas tulevaisuuteen. Keskeisiä tavoitteita ovat työelämän rakenteiden reiluus sekä työhyvinvoinnin ja jatkuvan oppimisen mahdollistaminen.

Yrittäjän eläkelain (YEL) uudistusehdotus vaatii tarkennuksia

21.9.2022

Yrittäjän eläkelakia on ehdotettu muutettavaksi vuoden 2023 alusta. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan oteta riittävästi huomioon yrittäjien todellisia tilanteita. TAKU ja Kieliasiantuntijat ry ottivat kantaa jäsentensä kannalta oleellisiin kohtiin.

TAKU sininen pisarakuosi

Uusi perhevapaamalli huomioi moninaisuuden entistä paremmin

13.9.2022

Hetki sitten voimaan astunut perhevapaauudistus huomioi sekä perheiden että työmuotojen moninaisuuden entistä paremmin.

Jäsen, osallistuthan palkkakyselyyn!

1.9.2022

Auta meitä pitämään puoliasi! Kartoitamme työssä käyvien jäsentemme palkkoja vaikuttamistyömme tueksi.

Vastauksesi auttaa meitä kehittämään taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan palkkausta sekä työehtoja. Vastaa vaikka heti!

Työsuhteen ja yrittäjyyden välinen rajaus selkeämmäksi

17.6.2022

Alisteisessa asemassa toimivien näennäisyrittäjien asema ei parane esitetyllä työsopimuslain soveltamisalapykälän muutoksella. Muutos on riittämätön ja tulkinnanvarainen, toteaa TAKU yhdessä Kieliasiantuntijoiden ja Akavan Erityisalojen kanssa.

Kunta-alalle hyvä neuvottelutulos ja monivuotinen palkkaohjelma

9.6.2022

Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sovun myötä päättyy kaikkiin kuntiin julistettu ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

TAKUn hallituksessa – esittelyssä Henna Karhapää

21.4.2022

Henna Karhapää on TAKUn hallituksen jäsen 2023-2024. Tutustu Hennaan ja hänen urapolkuunsa sekä hänelle tärkeisiin taide- ja kulttuurialan työelämän kysymyksiin.

Laaja kunta-alan lakko 3.–9.5.

19.4.2022

Kunta-alan neuvottelut ovat jumiutuneet, joten myös painostustoimet jatkuvat. Uusi lakonuhka koskee kymmentä kaupunkia ja lakko ajoittuu 3–9.5. väliselle ajalle.

TAKUn jäseniä lakossa ympäri Suomen: kuntasektorilla palkkaohjelmalle tarve!

5.4.2022

Kunta-alan työntekijöiden palkat ovat laahanneet jäljessä jo vuosikausia. TAKUn edustamia taide- ja kulttuurialan asiantuntijoita arvostetaan juhlapuheissa, mutta palkassa arvostus ei näy. Kuntasektori tarvitsee monivuotisen palkkaohjelman. Asiaa vauhditetaan lakoilla ympäri Suomen.