TAKUn hallituksessa – esittelyssä Niina Oinas
Niina Oinas on TAKUn hallituksen jäsen vuosina 2022-2023 sekä TAKUn Rovaniemen alueyhteyshenkilö. Tällä hetkellä Niina kirjoittaa väitöskirjaa ja toimii Lapin yliopistossa suunnittelijana. Tutustu Niinaan, hänen urapolkuunsa sekä hänelle tärkeisiin taide- ja kulttuurialan työelämän kysymyksiin.
Kuka olet?
Olen Niina Oinas ja toimin tällä hetkellä Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan hankeessa suunnittelijana ja teen myös väitöskirjaa. Intohimoni löytyvät taiteen ja saavutettavuuden osa-alueilta, olen erityisesti kiinnostunut kehittämään taiteilijoiden asemaa sosiaali- ja terveyssektorin kanssa yhteistyössä. Minulla on kolme lasta, joten perhearvot ovat erittäin tärkeällä sijalla elämässäni. Olen innokas kehittäjä ja yhteisöllisyyden rakentaja. Luonteeltani olen ulospäin suuntautunut ja avoin, uskon yhteen hiileen puhaltamisen voimaan. Rakastan Lapin luontoa ja rauhaa; koti metsän laidalla on rauhoittumis- ja latautumispaikkani työn vastapainona.

Mikä veti sinut taide- ja kulttuurialalle?
Vuonna 1999 peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka piti valita pääasiassa 5cm paksua koulutusopasta selailemalla: jokaisesta opinahjosta siinä oli tietoa vain muutama hassu lause. Minun valintani pääpaino oli sanoissa "taide- ja kulttuuri". Päädyin opiskelemaan Hämeen ammatti-instituuttiin Wetterhoffille, josta saikin laajan pohjan taidoille ja tiedoille alan jatko-opintoihin. Olen aina ollut taiteilijaluonne, mutta myös (tai ehkä juuri siksi?) suunnattoman kiinnostunut kyseenalaistamaan, kysymään ja kehittämään yhteiskunnallisia asioita.
Urapolkusi?
Olen valmistunut 20 vuotta sitten vaatetusalan artesaaniksi ja työskenneltyäni pari vuotta asujen ja kankaiden maailmassa, hakeuduin opiskelemaan Lapin yliopistoon pääaineenani mediatiede. Taiteen maisteriksi valmistumisen jälkeen olen suuntautunut soveltavan taiteen alueelle, tehden töitä lasten, nuorten, vanhusten ja erityisryhmien kanssa. Vuodesta 2016 olen tehnyt yhteisöllisen taiteen alalla töitä toiminimen kautta. Olen aktiivisesti seurannut kulttuurihyvinvointikentän kehitystä ja kysymyksiä, siten olenkin päätynyt väitöskirjatutkijaksi.
Tällä hetkellä olen suunnittelijana Lapin yliopiston palkkalistoilla hankkeessa, jossa kehitämme taideperustaisia menetelmiä työhyvinvoinnin kentälle. Teen myös asiantuntijatehtäviä ja koulutuksia kulttuurihyvinvoinnin saralla.
Mikä on parasta työssäsi ja mistä haaveilet työhösi liittyen?
Tällä hetkellä on ihanaa olla palkkatyössä, jossa saan toteuttaa laajaa osaamistani ja paneutua asioihin ilman taloudellista epävarmuutta. Vuodet yrittäjänä opettivat paljon, mutta nautin kyllä vakaasta tulosta ja työyhteisöstä ympärilläni juuri nyt.
Olen aikalailla hetkessä eläjä ja etenen intuition varassa. En siis suunnittele kauhean paljon uraa, siksi varmaan olenkin mennyt aika erikoista reittiä koko matkan tähän pisteeseen. Tällä hetkellä olen todella kiinnostunut tutkimuksen tekemisestä, koska uskon tiedon kautta tapahtuvaan muutokseen. Toivon voivani säilyttää uteliaisuuteni ja ns. leikkimielisyyteni jatkossakin työurallani.
Erityiset kiinnostuksen kohteet koskien taide- ja kulttuurialan työelämää? Mitä asioita aiot erityisesti TAKUn hallituksessa edistää?
Minun sydäntäni lähellä ovat taiteen ja kulttuurin saavutettavuus ja työn arvon tunnistaminen. Haluan pyrkiä parantamaan taiteen alojen epävakaata työsuhdesilppukulttuuria niin, että toimintaa voitaisiin kehittää ammattimaisesti ja ennen kaikkea pitkäjänteisesti. Isoin haaste on mielestäni herättää yhteiskunnalliset toimijat ymmärtämään pitkäjänteisen luovan työn arvo, apurahaviidakko on voimia ja resursseja syövä systeemi, jonka rinnalle täytyisi kehittää pitkäjänteisempää ja saavutettavampaa rahoitusta alalle.
Funny fact sinusta?
Päädyin 11-vuotiaana näyttelemään Romanovin kivet -elokuvan lapsiryhmä-kohtaukseen ja lopullisessa otossa tuijotan jähmettyneenä suoraan kameraan. Sen jälkeen olen pysytellyt tiiviisti kameran toisella puolella.
***
Voit olla yhteydessä Niinaan, jos haluat keskustella työelämän rakenteellisesta murroksesta, luovan työn sekä vapaiden tekijöiden arvostuksen nostamisesta ja yhdenvertaisesta perusturvasta. Katso täältä Niinan yhteystiedot sekä myös muiden hallituksemme jäsenten erityiset kiinnostuksen kohteet.
TAKUn hallituksessa -sarjassa esittelemme hallituksemme jäsenten taustoja, urapolkuja sekä taide- ja kulttuurialan työelämän erityisiä mielenkiinnon kohteita. Haluamme tehdä näkyväksi, millainen porukka TAKUa luotsaa ja tuoda esiin alan asiantuntijoiden vahvaa ja monipuolista osaamista.