Ehdota vuoden taide- ja kulttuurialan asiantuntijaa tai tekoa
TAKU palkitsee neljättä kertaa vuoden taide- ja kulttuurialan asiantuntijan ja teon. Kuka tai mikä taho mielestäsi ansaitsisi kunniamaininnan?
Taiteen, kulttuurin ja tapahtuma-alan ammattilaisilta vaaditaan muuttuvassa yhteiskunnassa joustoa, kykyä innovoida uutta epävarmuuden keskellä ja omasta sekä työyhteisön hyvinvoinnista huolehtimista.
Alan vankkumattoman yhteishengen ylläpitäjät ansaitsevat kunniamaininnan vaikuttavasta ja urhoollisesta työstä. Nyt on aika palkita parhaat ja antaa ansaittua näkyvyyttä edelläkävijöille ja alan peruspilareista vastaaville ahkerille tekijöille.
TAKU jakaa kaksi kunniamainintaa
Taide- ja kulttuurialan asiantuntija
Kunniamaininta annetaan henkilölle, joka on ansiokkaasti edustanut taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan asiantuntijoita esimerkiksi pitkällä tai monipuolisella urallaan. Hän on taipumaton tekijä, joka on vahvistanut edustamaansa alaa uusilla näkökulmilla.
Taide- ja kulttuurialan teko
Kunniamaininta annetaan esimerkiksi kollektiiville, kampanjalle, hankkeelle tai tapahtumalle, joka on nostanut esiin yhteiskunnallisesti merkittävän teeman tai korostanut taide- ja kulttuurialan merkitystä sekä omalta osaltaan tehnyt alan ammattilaisten osaamista ja työtä näkyväksi.
Ehdota meille 23.10. mennessä asiantuntijaa tai tekoa, joka mielestäsi ansaitsee kunniamaininnan.
Työelämäpalkintojen saajat ehdotusten joukosta valitsee TAKUn hallituksen jäsenistä koostuva raati. Muistathan myös perustella ehdotuksesi. Valinnat julkistetaan TAKUn syyskokouksen yhteydessä 18. marraskuuta.
Jätä ehdotuksesi tällä lomakkeella >>
Kiitos jo etukäteen ehdotuksistasi!
Vuoden 2021 palkitut
Taide- ja kulttuurialan asiantuntija
Oulun kaupungin kulttuuripalvelupäällikkö Arja Huotari
Taide- ja kulttuurialan teko
Mitta on täysi -mielenilmaus keväällä 2021 (työryhmä)
Taide- ja kulttuurialan työnantaja
UrbanApa
Uutisen vuoden 2021 palkituista perusteluineen löydät täältä.
Vuoden 2020 palkitut
Taide- ja kulttuurialan asiantuntija
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen
Taide ja kulttuurialan teko
Yksittäisen teon esiin nostamisen sijaan Taide- ja kulttuurialan teko -kunniamaininta osoitettiin koko toimialalle, joka on poikkeusvuonna näyttänyt luovuutensa sekä uudistumaan pystyvän ammattitaitonsa.
Taide- ja kulttuurialan työnantaja
Joensuun Popmuusikot ry / Ilosaarirock
Uutisen vuoden 2020 palkituista perusteluineen löydät täältä.
Vuoden 2019 palkitut
Taide- ja kulttuurialan asiantuntija
Flow Festivalin artistituotannon vastaava Maiju Talvisto
Taide ja kulttuurialan teko
Taidetestaajat-hanke
Taide- ja kulttuurialan työnantaja
Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry / Kulttuuria kaikille -palvelu.
Uutisen vuoden 2019 palkituista perusteluineen löydät täältä.