Jotain uutta, jatkuvuutta ja paljon yhteistyötaitoja!
Mitä miettii TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo juuri ennen siirtymistään uuteen työtehtävään? Miten kulttuurialan edunvalvonta on muuttunut hänen työvuosiensa aikana, entä TAKU järjestönä?
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo siirtyy kesäkuun alussa Suomen Farmasialiiton toiminnanjohtajaksi kahdeksan TAKU-vuoden jälkeen. Maailma on muuttunut tuossa ajassa hyvin erilaiseksi, ja siinä ohessa TAKUkin. Vuodet ovat olleet vauhdikkaita, ja niihin on mahtunut paljon. Leo toteaa työn olleen hänelle hyvin merkityksellistä
– Ammattijärjestötyössä ei tarvitse miettiä, miksi ja kenelle työtä tehdään. Taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan asiantuntijoiden työelämän edistäminen on ollut motivoivaa, ja olen tehnyt sitä sitoutuneesti koko sydämelläni.

Hänen mukaansa parasta työssä on ollut monipuolisuus. Eduksi on, jos luontaisesti pitää monenlaisesta tekemisestä:
– Pienehkön järjestön toiminnanjohtajan on tykättävä monenlaisesta tekemisestä. Johtajan on pystyttävä näkemään asiat yksityiskohtaiselta tasolta laajempaan kuvaan sekä hahmottamaan kokonaisuus ja suunta.
TAKUn strategia päivitettiin hieman sen jälkeen, kun Nea Leo aloitti roolissaan. Strategiassa keskeisiä ovat olleet edunvalvonta ja viestintä, joihin molempiin on panostettu. Keskeistä on ollut myös jäsenpalveluiden sekä yhteisöllisyyden kehittäminen.
– Toiminnanjohtajan työ on usein itsenäistä, mutta TAKUssa se ei ole ollut yksinäistä. On erittäin tärkeää, että järjestön hallituksen, toiminnanjohtajan ja henkilöstön välillä vallitsee vahva luottamus. TAKUssa näin on ollut.
Valppaus on yksi TAKUn arvoista, joten nopeasti muuttuvissa tilanteissa tarvittaviin päätöksiin on oltava rohkeutta ja toimijoiden välillä keskinäistä luottamusta.
Uudistumiskyky, vakaus ja jatkuvuus hyvässä tasapainossa
Positiivinen ratkaisuhakuisuus, rohkeus ja avoimuus uudelle ovat Nea Leolle ominaisia, ja tätä hän on halunnut tuoda myös järjestömme kulttuuriin.
– Vahvuuteni johtajana on innostaminen. On ruokittava vahvuuksia, uteliaisuutta ja sitä, mistä toisetkin innostuvat. Esihenkilönä toimiessani olen pyrkinyt antamaan tilaa kunkin vahvuuksille.
TAKUssa on hänen työvuosiensa aikana testattu ja kokeiltu erilaisia toimintatapoja, joista parhaiksi koetut ovat jääneet. Leon tavoitteena on ollut luoda paitsi jatkuvuutta ja ennakoitavuutta jäsenten suuntaan myös tiettyä toimintarauhaa järjestön sisäisesti.
Viimeisimpien vuosien uutta jäsenpavelusatoa ovat olleet muun muassa jäsenille suunnattu mentorointiohjelma, koulutusapuraha sekä alan asiantuntijoita yhteen tuova ASK-tapahtuma. Myös jäsenkysely ja palkkakysely on vakiinnutettu toistuviksi tiedonhankintatavoiksi.
– Jäsenten kuuleminen on todella tärkeää. On mietittävä tarkasti, miten toiminta kohtaa jäsenten tarpeet ja odotukset.
Hän muistuttaa, että ammattijärjestöjen on pyrittävä kirkastamaan ja uudistamaan omaa merkitystään.
Yhteistyötaidot ovat edunvalvojan vahvuus
Taide- ja kulttuurialan lobbausosaaminen on ottanut valtavan loikan ja alan edunvalvonta on ammattimaistunut upeasti. Edunvalvontatyö on myös avautunut enemmän ulospäin ja tullut näkyvämmäksi kuin vielä kahdeksan vuotta sitten. Leo kiittää edunvalvontaa tekeviä tahoja yhdessä kehittymisestä:
– Olen iloinen siitä, miten hyvät yhteistyösuhteet olemme onnistuneet rakentamaan alan edunvalvojien kesken. Etenkin kulttuurialan ammattijärjestöistä on tullut erittäin tiivis ja luonteva kumppaniverkosto.
Tämän yhteistyömallin hän toivoisi valuvan laajemmallekin. Ammattijärjestöillä on erilaiset jäsenpohjat, joten painotukset saattavat joskus erota hieman. Vaikka jokaisesta yksityiskohdasta ei olla aina täysin samaa mieltä, järjestöt eivät koskaan ole toisiaan vastaan.
Leo kannustaa keskittymään siihen, mikä yhdistää ja kasvattamaan yhteistä hyvää.
– Tällä tyylillä olemme saaneet aikaan todella hyviä tuloksia. Kollega kiteytti yhteistyömme hienosti: On ollut sekä tehokasta että kivaa.
Entä millaisin ajatuksin Leo rohkaisee TAKUa eteenpäin?
– Vaikka maailmalla myllertää, TAKU on vahva yhteisö ja tuki alalla työskenteleville.
Useiden vuosien ajan hänen luotsaamanaan toimineen TAKUn asema on hyvä ja toiminta vakaalla pohjalla. Nea Leo näkee järjestön tulevaisuuden mahdollisuudet valoisana, tästä on hyvä jatkaa.
Järjestömme hallitus luovutti (5.6.2026) Nea Leolle TAKUn äänitorvi -ansiomerkin tunnustukseksi ja kiitokseksi taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan asiantuntijoiden aseman ja työelämän kehittämisen hyväksi tehdystä työstä.