TAKU palkitsee kuudetta kertaa vuoden taide- ja kulttuurialan asiantuntijan ja teon. Kuka tai mikä taho mielestäsi ansaitsisi kunniamaininnan?

Taiteen, kulttuurin ja tapahtuma-alan ammattilaisilta vaaditaan muuttuvassa yhteiskunnassa joustoa, kykyä innovoida uutta epävarmuuden keskellä ja omasta sekä työyhteisön hyvinvoinnista huolehtimista.

Alan vankkumattoman yhteishengen ylläpitäjät ansaitsevat kunniamaininnan vaikuttavasta ja urhoollisesta työstä. Nyt on aika palkita parhaat ja nostaa esille edelläkävijöitä ja alan peruspilareista vastaavia ahkeria tekijöitä, joiden työ vaatii laajaa osaamista, kokonaisuuksien hallintaa, vastuunkantoa, joustavuutta sekä ongelmanratkaisukykyä.

TAKU jakaa kaksi kunniamainintaa vuonna 2024

Taide- ja kulttuurialan asiantuntija

Kunniamaininta annetaan henkilölle, joka on

  • ansiokkaasti edustanut taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan asiantuntijoita esimerkiksi pitkällä tai monipuolisella urallaan tai
  • on vankkumaton asiantuntija tai esihenkilö, joka on vahvistanut tai kehittänyt edustamaansa alaa uusilla näkökulmilla

Taide- ja kulttuurialan teko

Kunniamaininta annetaan esimerkiksi

  • kollektiiville, kampanjalle, hankkeelle tai tapahtumalle, joka on nostanut esiin yhteiskunnallisesti merkittävän teeman tai
  • korostanut taide- ja kulttuurialan merkitystä sekä omalta osaltaan tehnyt alan asiantuntijoiden osaamista ja työtä näkyväksi.

Ehdota meille 22.10. mennessä asiantuntijaa ja/tai tekoa, joka mielestäsi ansaitsee kunniamaininnan.

Työelämäpalkintojen saajat ehdotusten joukosta valitsee vuosittain vaihtuva, TAKUn hallituksen jäsenistä koostuva raati. Muistathan myös perustella ehdotuksesi. Valinnat julkistetaan TAKUn syyskokouksen yhteydessä 15. marraskuuta.

Jätä ehdotuksesi tällä lomakkeella >>

 

Vuoden 2023 palkitut

Taide- ja kulttuurialan asiantuntija

Toiminnanjohtaja, Kulttuurikeskus PiiPoo
Pilvi Kuitu

Taide- ja kulttuurialan teko

Kunnan Pojat -orkesteritoiminta, Rovaniemi

Uutisen vuoden 2023 palkituista perusteluineen löydät täältä.

Vuoden 2022 palkitut

Taide- ja kulttuurialan asiantuntija

Toimitusjohtaja, Suomen Teatterit ry
Kaisa Paavolainen

Taide- ja kulttuurialan teko

Artists at Risk (AR)
Työ ukrainalaisten taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden hyväksi

Uutisen vuoden 2022 palkituista perusteluineen löydät täältä.

Vuoden 2021 palkitut

Taide- ja kulttuurialan asiantuntija

Oulun kaupungin kulttuuripalvelupäällikkö Arja Huotari

Taide- ja kulttuurialan teko

Mitta on täysi -mielenilmaus keväällä 2021 (työryhmä)

Taide- ja kulttuurialan työnantaja

UrbanApa

Uutisen vuoden 2021 palkituista perusteluineen löydät täältä.

Vuoden 2020 palkitut

Taide- ja kulttuurialan asiantuntija

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen

Taide ja kulttuurialan teko

Yksittäisen teon esiin nostamisen sijaan Taide- ja kulttuurialan teko -kunniamaininta osoitettiin koko toimialalle, joka on poikkeusvuonna näyttänyt luovuutensa sekä uudistumaan pystyvän ammattitaitonsa.

Taide- ja kulttuurialan työnantaja

Joensuun Popmuusikot ry / Ilosaarirock


Uutisen vuoden 2020 palkituista perusteluineen löydät täältä.

Vuoden 2019 palkitut

Taide- ja kulttuurialan asiantuntija

Flow Festivalin artistituotannon vastaava Maiju Talvisto

Taide ja kulttuurialan teko

Taidetestaajat-hanke

Taide- ja kulttuurialan työnantaja

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry / Kulttuuria kaikille -palvelu.


Uutisen vuoden 2019 palkituista perusteluineen löydät täältä.