TAKUn hallituksessa – esittelyssä Netta Norro
Netta Norro on TAKUn hallituksen varsinainen jäsen vuosina 2022-2023. Tutustu Nettaan ja hänen urapolkuunsa sekä hänelle tärkeisiin taide- ja kulttuurialan työelämän kysymyksiin.
Kuka olet?
Olen sielultani tuottaja ja haluan nähdä hyvien, merkitystä luovien asioiden kehittyvän ja tapahtuvan. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja ja valokuvataiteen maisteri. Lisäksi olen kouluttautunut taidelähtöisissä ryhmämenetelmissä ja fasilitoinnissa. Olen utelias, ihmisyydestä ja kasvusta kiinnostunut diippi tyyppi. Vaikka olen selkeästi kutsumusalalla, tällä hetkellä elämäni tärkein asia on olla lapselleni kelpo äiti ja turvallinen aikuinen.

Urapolkusi?
Minulla on työurani alusta saakka ollut erityinen kiinnostus kulttuuri- ja taidealojen organisaatioiden, systeemien ja prosessien kehittämiseen. Tätä työtä olen tehnyt niin kotimaassa kuin kansainvälisissä projekteissakin. Aloitin kulttuurialalla kovin nuorena. Ensimmäinen työni oli Kaapelitehtaalla tapahtumakoordinaattorina vuonna 1998.
Opintojen jälkeen asuin vuosia Sloveniassa. Tein siellä Luova Eurooppa -hanketta, tuottajan hommia ja konsultoin osuustoiminnan asioissa. Sieltä jäi käteen runsaasti näkökulmia hyvinvointiyhteiskunnasta ja kulttuurista.
Pisin työrakkauteni ja sitoumukseni on ollut Suomen suurimman luovan alan osuuskunnan eli Lilithin jäsenyys vuodesta 2007. Viimeiset kolme vuotta olen työskennellyt sen johtotiimissä. Lilith on ainutlaatuinen yhdistelmä lahjakkaita ja työteliäitä luovan alan moniosaajia. Yhdessä luomme siitä Suomen parasta arvopohjaista yhteisyritystä ja työpaikkaa. Olen edelleen valtavan innostunut arvopohjaisen yritystoiminnan edistäjä. Uskon, että osuustoiminnasta voi tulla yksi keskeinen instrumentti kestävän liiketoiminnan mahdollistajana.
Toinen suuri työrakkauteni on Pyhtään Kulttuuritalon toiminnan kehittäminen. Olen työskennellyt Kulttuuritalon hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2021.
Erityiset kiinnostuksen kohteet koskien taide- ja kulttuurialan työelämää? Mitä asioita aiot TAKUn hallituksessa edistää?
Olen innostuneena mukana ajamassa erityisesti vapaiden tekijöiden työn arvonnousua ja yhdenvertaista perusturvaa. Tämän hetken merkittävimmät työelämähaasteet liittyvät työn rakenteen ja sisällön murrokseen. Työelämä on yhä enemmän moniammatillista ja luovaa asiantuntijatyötä, ja toisaalta koostuu enemmän projekteista ja lyhyistä työsuhteista. Paketin hallitseminen on todellinen taitolaji ja vaatii rinnalleen tukea, yhteisöjä ja verkostoja.
Luovilla aloilla on toimittu "uuden työn" etujoukoissa, mutta pioneerin asema tuottaa myös monentasoista epävarmuutta, jolla voi olla pitkäkantoisia vaikutuksia luovien alojen menestymiseen. Olen ollut viime vuosina mukana vaikuttamassa osuuskunnan näkökulmasta siihen, että myös niin sanottu virallinen Suomi tunnistasi kasvavan alamme tarpeet paremmin. Nykyhallitus on hyppäämässä kelkkaan mukaan, luovat alat ovat esillä hallitusohjelmassa - kiitos alan aktiivisten toimijoiden, kuten TAKUn. Nyt on momentum siirtää hyviä suunnitelmia teoiksi.
Funny fact sinusta?
Tein Sloveniassa töitä linjatuottajana ja satuimme saamaan toimeksiannoksi Intian ensimmäisen Sloveniassa kuvatun mainoksen. Yhtiökumppanillani ja minulla oli alle 1-vuotiaat lapset, joiden toivottiin asiakkaankin puolesta olevan mukana kuvauksissa. Tuovat kuulemma hyvää onnea. Siinä vasta bisnesmutsit. Lopulta tyytyväisiä olivat niin lapset kuin asiakaskin.
***
Voit olla yhteydessä Nettaan, jos haluat keskustella työelämän rakenteellisesta murroksesta, luovan työn sekä vapaiden tekijöiden arvostuksen nostamisesta ja yhdenvertaisesta perusturvasta. Katso täältä Netan yhteystiedot sekä myös muiden hallituksemme jäsenten erityiset kiinnostuksen kohteet.
TAKUn hallituksessa -sarjassa esittelemme hallituksemme jäsenten taustoja, urapolkuja sekä taide- ja kulttuurialan työelämän erityisiä mielenkiinnon kohteita. Haluamme tehdä näkyväksi, millainen porukka TAKUa luotsaa ja tuoda esiin alan asiantuntijoiden vahvaa ja monipuolista osaamista.