uratarina

Esittelyssä TAKUn jäsen Noora Salonen

13.4.2023

Etnologiaa opiskeleva Noora toivoo voivansa työssään rakentaa siltoja eri maailmankatsomusten välille ja oppia jatkuvasti uutta. Vuonna 2023 hän toimii TAKUn alueyhteyshenkilönä Turussa.

TAKUn hallituksen jäsenen uratarina – esittelyssä Minna Sirnö

27.3.2023

Pitkän ja vaikuttavan työuran tehnyt Misi on työskennellyt tehtävissä, joissa keskeistä on ollut taiteen ja kulttuurin ammattilaisten toimintaedellytysten sekä taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden edistäminen. TAKUn hallituksen jäsenenä hän toimii 2023-24.

Jenni Koski, mustavalkoinen henkilökuva.

TAKUn hallituksen varajäsenen uratarina – esittelyssä Jenni Koski

27.3.2023

Jenni Koski on taide- ja kulttuurialan moniosaaja, toiminnanjohtaja, projektipäällikkö ja tuottaja, jolla on vahva motivaatio toimia kansainvälisissä verkostoissa. Vuonna 2023-24 hän toimii TAKUn hallituksen varajäsenenä.

TAKUn hallituksen opiskelijajäsenen uratarina – esittelyssä Heidi Nätynki

23.2.2023

Kulttuurituottajaopiskelija Heidi Nätynki kertoo ehtineensä saada jo monipuolista työkokemusta, vaikka onkin vasta uransa alkutaipaleella. Vuonna 2023 hän toimii TAKUn hallituksen opiskelijajäsenenä.

Kuvassa Henri Turunen

TAKUn jäsenen uratarina – esittelyssä Henri Turunen

28.4.2022

Tällä hetkellä Henri työskentelee Oulun kaupungin Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -kokonaisuuden vastaavana tuottajana sekä toimii  TAKUn toisena alueyhteyshenkilönä Oulussa. Aktiivinen kulttuuriyhdistystoiminta voi Henrin mukaan toimia myös hyvänä väylänä työelämään.

Kuvassa TAKUn hallituksen jäsen 2022 Henna Karhapää

TAKUn hallituksessa – esittelyssä Henna Karhapää

21.4.2022

Henna Karhapää on TAKUn hallituksen jäsen vuonna 2022. Tutustu Hennaan ja hänen urapolkuunsa sekä hänelle tärkeisiin taide- ja kulttuurialan työelämän kysymyksiin.

Suvi Lindell-Mäkelä

TAKUn jäsenen uratarina – esittelyssä Suvi Lindell-Mäkelä

3.2.2022

Kulttuurituotannon opintoihin ja töihin kulttuurialalle Suvi päätyi muutaman mutkan kautta. Kulttuuri sen eri muodoissaan on kuitenkin kulkenut hänen mukanaan jo lapsesta saakka. Tällä hetkellä Suvi toimii viestintä- ja markkinointikoordinaattorina Jyväskylä Sinfonialla. Tutustu Suviin ja hänen työpolkuunsa.

Kuvassa Ninni Pehkonen

TAKUn jäsenen uratarina – esittelyssä Ninni Pehkonen

27.1.2022

Ninni on omien sanojensa mukaan kaikesta kiinnostuva generalisti, joka haluaa työpanoksellaan vaikuttaa siihen, että maailma olisi kaikille parempi paikka elää ja toteuttaa itseään. Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen teemat ovat hänelle tärkeitä – näihin hän haluaisi vaikuttaa koko valtakunnan tasolla. Koulutettujen ammattilaisten uupuminen on iso ongelma, johon tulisi pian puuttua.

Kuvassa TAKUn alueyhteyshenkilö Isabella Rossi

TAKUn jäsenen uratarina – esittelyssä Isabella Rossi

27.1.2022

Kulttuuria ja tapahtumia rakastava Isabella on syntyjään Helsingistä, mutta toimii tällä hetkellä kaupunkikehityksen parissa tapahtumakoordinaattorina Kangasalan kaupungilla. Isabellan mielestä tapahtumilla ja kulttuurilla voidaan rakentaa entistä kiinnostavimpia kaupunkeja ja asuinympäristöjä.