Heikki Myllylahti kiinnostui nuoriso- ja kaupunkikulttuurin edistämisestä jo opiskeluaikanaan ja muotoili tästä itselleen ammatin. Oulu Urban Culture ry:n toiminnanjohtajana työskentelevä Heikki toimii myös TAKUn hallituksen jäsenenä 2025-2026.

Kuka olet?

Olen Heikki Myllylahti, oululaisen Oulu Urban Culture ry:n perustaja ja toiminnanjohtaja. Viimeisen 10 vuoden ajan olen ollut Oulussa aktiivisesti mukana toteuttamassa lukuisia kaupunkikulttuuriprojekteja. Vapaa-aikani kuluu nykyään pienten kaksosten kanssa kotona touhutessa sekä kodin ulkopuolella erilaisissa kulttuuritapahtumissa vieraillessa.

Heikki Myllylahti, henkilökuva.

Mikä veti sinut taide- ja kulttuurialalle?

Henkilökohtainen kiinnostukseni alaa kohtaan kasvoi teini-iässä musiikkiharrastuksen kautta kotikaupungissani Torniossa. Vuonna 2009 muutin Ouluun ja täällä tutustuin useisiin oman ikäluokkani muusikoihin sekä taiteilijoihin. Jossain vaiheessa huomasin siirtyväni soittimien takaa tapahtumatuotannon puolelle. Tämän myötä kulttuuriala vei minut mennessään ja muodostui lopulta ammatikseni.

Urapolkusi?

Opiskelin vuosina 2010–16 Oulun yliopistossa pääaineenani kulttuuriantropologia. Valmistuin filosofian maisteriksi 2016. Yliopistossa keskityin nuorisokulttuuri-ilmiöiden ja nuorten aikuisten työelämän tutkimiseen. Opiskeluaikoinani aloin myös ystävieni kanssa toteuttamaan DIY-henkisiä taide- ja kulttuuritapahtumia. Valmistuttuani työskentelin nuorten taidetyöpajalla koordinaattorina sekä aloin toteuttamaan erilaisia kaupunkikulttuuria edistäviä projekteja.

Vuonna 2018 halusin yhdistää osaamiseni ja kiinnostuksen kohteeni yhdeksi paketiksi, ja perustin yhdessä kahden muun henkilön kanssa Oulu Urban Culture ry:n (OUC). Perustamisen jälkeen olen toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana ja projektipäällikkönä ESR-hankkeessa. Tällä hetkellä toimin projektipäällikkönä Oulu2026-ohjelmaan kuuluvassa Untamed Office -hankkeessa. Yhdistystoiminnan lisäksi olen myös työskennellyt tuottajana Oulun kaupungilla sekä Oulun kulttuurisäätiöllä (Oulu2026).

Mikä on parasta työssäsi? Mistä haaveilet?

Pidän todella paljon työstäni, vaikka se on ajoittain hyvin haastavaa ja hektistä. Parasta työssäni on monipuolisuus, sillä pienessä organisaatiossa saa ja täytyy tehdä kaikkia mahdollisia työtehtäviä. Olen myös todella iloinen siitä, että työni kautta tapaan vuosittain kymmeniä ellei satoja nuoria kulttuurin- ja taiteentekijöitä. On todella inspiroivaa ja mielenkiintoista seurata aitiopaikalta millainen tulevaisuus kulttuurialalla on edessä!

Olen hyvin kiinnostunut kehittämään taitojani etenkin johtamisen ja esihenkilötyön saralla. Minulle on tärkeää, että työ on aidosti merkityksellistä ja vaikuttavaa – kaikille joiden kanssa työskentelen. Tärkeitä teemoja minulle ovat myös tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen.

Erityiset kiinnostuksen kohteet koskien taide- ja kulttuurialan työelämää?

????

Funny fact sinusta?

Vuonna 2001 kuudennen luokan luokkaretkellä Tukholmassa kättelin Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonia yhteensä kolme kertaa.

Lue lisää uratarinoita >

TAKUn jäsenten uratarinoita -sarjassa esittelemme jäsentemme taustoja, urapolkuja sekä ajatuksia omasta työstä sekä taide- ja kulttuurialan kiinnostuksen kohteista. Inspiroidutaan toisistamme ja tullaan tutuiksi!

Haluatko kertoa oman tarinasi? Täytä lomake täällä >