Millainen oli TAKUn toimintavuosi 2024?
Järjestömme aktiivinen vuosi 2024 sisälsi mm. uuden taide- ja kulttuurialan asiantuntijatapahtuman lanseerauksen sekä kansainvälisen valmennusohjelman. Vuotta väritti myös vahva edunvalvontatoiminta.
TAKU valvoo ja edistää jäsentensä etuja aktiivisella taide- ja kulttuurialan asiantuntijoiden työelämän edistämiseen keskittyvällä edunvalvonnalla ja vaikuttamistyöllä. Lisäksi tarjoamme erilaisia jäsenpalveluja sekä tuotamme ja välitämme tietoa kulttuurialan työelämän erityiskysymyksistä. Toiminnan perustana ovat arvomme: valppaus, yhdenvertaisuus ja vastuullisuus. Näiden tavoitteiden ja arvojen toteutumiseen voi tutustua sukeltamalla vuoden 2024 toimintakertomukseemme, josta poimimme tähän artikkeliin tärkeimpiä nostoja.
Kulttuurialan työelämän äänitorven vaikuttamistyön vuosi
TAKUn edunvalvontaa työllisti vuonna 2024 Petteri Orpon hallitusohjelman kirjausten vauhdikas toteuttaminen – hyvässä ja pahassa. Kulttuuripoliittisen selonteon ja yhdistelmävakuutuksen valmistelu etenivät. Samaan aikaan kuitenkin taide- ja kulttuurialan valtion rahoitukseen tehtiin isoja leikkauksia ja voimaan astui useita työntekijöiden oikeuksia heikentäviä lakimuutoksia. Kannanottoja kertyi kaikkiaan kaksitoista, laajempia kampanjoita kolme ja sama määrä mielenilmaukseen osallistumisia. Päättäjä- ja sidosryhmätapaamisia yksin toiminnanjohtajalle kertyi 127.
TAKUn tavoite on rakentaa asemaansa taide- ja kulttuurialan työelämän edunvalvojana aina vain vahvemmaksi. Tärkeä keino tämän saavuttamiseksi on toimia aktiivisesti erilaisissa alan yhteiskunnallisissa ja ammatillisissa verkostoissa.
Taide- ja kulttuurialan työelämän kehittämiseen TAKU osallistui myös seitsemässä hankkeessa, joissa mukana oli useita maamme yliopistoja, ammattikorkeakouluja sekä Työterveyslaitos.
Mahdollistimme jäsenten kohtaamisia ja uuden oppimista
Jäsenpalveluissa TAKU keskittyi yhteisöllisyyden vahvistamiseen tarjoamalla jäsenille runsaasti mahdollisuuksia kohtaamisiin ja vertaistukeen esim. Ammattilaisaamut- ja Kulttuurikahvit-tilaisuuksissa. Vuoden 2024 uusi avaus oli TAKUn oma, toukokuussa 2024 järjestetty suuri ammattilaistapahtuma ASK – Asiantuntijana kulttuurialalla. Mielen hyvinvointi ja työssä jaksaminen -teemaan syventynyt tapahtuma sai hyvän vastaanoton:
“Keskittyminen tärkeään aiheeseen työkiireiden lomassa oli jo työhyvinvointia lisäävä asia, sain paljon inspiraatiota ja uusia kontakteja.”
Toinen uusi kokonaisuus oli osana kolmen Baltian maan yhteistä CreativeGPS-hanketta toteutettu taide- ja kulttuurialan asiantuntijoille suunnattu valmennusohjelma, jonka Suomen osuudesta TAKU vastasi.
Tähtihetkiä toiminnan kaikilla tasoilla
Viime vuoden edelläkävijäprojekteihin ammattijärjestökentällä lukeutuu myös vaikuttavuudesta viestimisen ja vastuullisuusviestinnän kehittäminen. Lisäksi erityistä oli aktiivinen läsnäolo korkeakoulukampuksilla sekä opiskelijaviestinnän uudet avaukset ja aktiivisuus.
TAKUssa työskentelee neljä järjestömme tavoitteille omistautunutta asiantuntijaa, joiden yhteistyöllä saavutettiin useita tähtihetkiä paitsi pienissä arkisissa onnistumisissa, myös suurempien asioiden liikahtaessa eteenpäin – ja ennen kaikkea jäsenten kohtaamisissa.
Tämä artikkeli on vain raapaisu pinnasta, lisää löydät vuosikertomuksestamme sekä tutkimalla verkkosivustoamme.
Kuvassa Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toimiston henkilökunta: Jutta Ekman, Nea Leo, Riikka Harmaala ja Vilja Byström. Kuvaaja Kerttu Penttilä.