Taide-, kulttuuri-ja tapahtuma-ala kehittyy vauhdilla. Uusia ammatillisen osaamisen ja lisäkoulutuksen tarpeita nousee esiin jatkuvasti. Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU haluaa tukea jäsentensä ammatillista kehittymistä ja jäsenet voivat nyt hakea koulutusapurahaa. Ensimmäinen hakuaika on syyskuussa 2022.

koulutusapuraha_tekstiin

Koulutusapuraha suunnattu ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Uuden oppiminen ja osaamisen päivittäminen tuovat turvaa tulevaisuuteen, jossa menestymiseen TAKU haluaa jäseniään kannustaa. Jäsenet voivat hakea koulutusapurahaa ammatillista osaamista kehittäviin kursseihin tai opintoihin avoimessa yliopistossa, kesäyliopistossa, avoimessa ammattikorkeakoulussa tai täydennyskoulutuskeskuksessa. Apurahaa voi hakea myös esimerkiksi ammattikirjallisuuden hankkimiseen.

Lukuvuoden 2022-2023 hakuaika on 1.–30.9.2022

Apurahan ensimmäinen hakukierros on 1.–30.9.2022, jolloin voi hakea apurahaa lukuvuodelle 2022–2023. Jatkossa hakuaika on kerran vuodessa syyskuussa. Henkilökohtaisen apurahan suuruus on maksimissaan 500 euroa jäsentä kohden vuodessa. 

Päätökset koulutusapurahan saajista tehdään lokakuussa. Päätöksistä ilmoitetaan kaikille kaikille hakijoille henkilökohtaisesti. 

Lue lisää ja täytä hakulomake >>

 

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Nea Leo, nea.leo@taku.fi, puh. 044 066 4800