Opiskelu-, koulutus- ja työtaustaan liittyvä osaaminen on helppo paikallistaa, mutta tunnistatko myös henkilökohtaiset kykysi ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavat taitosi?
Miten luovasta osaamisesta voi muotoilla asiakaslähtöisiä ostettavissa olevia kokonaisuuksia ja ansaintamallin? Entä miten ylisektorista kysyntää voi edistää?
Taiteen ja kulttuuriin sosiaaliset, yhteiskunnalliset sekä taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä. Ala on nähtävä osana laajentuvaa palvelusektoria ja elinkeinotoimintaa.
Olemme koonneet taide- ja kulttuurialan käyttöön palkkasuositukset sekä kulttuurituottajan (AMK) että historian, kirjallisuuden ja taideaineiden FM-tutkinnon suorittaneille.
Korona-ajan haasteet ovat kuluttaneet opiskelijoiden jaksamisen todella vähiin. Korkeakouluilta edellytetään vastuunottamista sekä konkreettisia toimenpiteitä, joilla huomioidaan myös kriisin jälkeinen aika.
Suomi tarvitsee koronakriisistä toipuessaan voimavaroja, joita kunnalliset kulttuuripalvelut tuottavat. Kunnalliselta päätöksenteolta tarvitaan nyt kulttuurimyönteisyyttä. Eivätkä pelkät juhlapuheet riitä.
Ruisrockin Piia Lääveri kertoo, millaisen törmäyksen koronapandemia aiheutti heidän tapahtumaorganisaatiossaan ja millaisia selviytymisen keinoja he ovat löytäneet.
This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.
Strictly Necessary Cookies
Strictly Necessary Cookie should be enabled at all times so that we can save your preferences for cookie settings.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.