Olen humanisti -kampanja tuo esiin humanistien osaamista ja merkitystä työelämälle. Kampanja esittelee syyskuun ajan tunnettuja ja tuntemattomia humanisteja, tuottaa ymmärrystä humanististen alojen monipuolisuudesta ja korostaa humanististen tutkintojen omaavien erityisosaamista työelämässä. 

Tavoitteena parantaa humanististen tutkintojen arvostusta yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Humanistien vahvuutena työelämässä on muun muassa ympäröivän maailman ja ihmisten toiminnan syvällinen ymmärtäminen. Humanistit hahmottavat suuria kokonaisuuksia ja heillä on kyky ajatella kriittisesti. Näitä taitoja tarvitaan monenlaisissa työnkuvissa useilla toimialoilla. Silti humanistisesta tutkinnosta saatu osaaminen ei aina välity rekrytoinneissa niille, jotka eivät ole alaa opiskelleet. Tutkinnon monipuolisuus on kuitenkin työelämässä huomattava etu, sillä humanistilla on kyky tarttua hyvin monenlaisiin tehtäviin.

Kolmatta vuotta käynnissä oleva kampanja nosti vuonna 2020 esiin jopa kuusi TAKUn jäsentä.

Työkaveruus monialaisessa ympäristössä

Vuonna 2021 kampanjassa puhututtaa erityisesti ystävyys ja humanistien osaamisen tunnistaminen työpaikoilla, joissa tehdään poikkitieteellistä yhteistyötä

Lue haastattelu, jossa humanistisen alan tutkinnon (Estetiikka, Helsingin yliopisto) suorittanut TAKUn jäsen Santeri ja hänen työkaverinsa kertovat työstään XR-maailman pioneereina Helsinki XR Centerissä.

Tutustu mielenkiintoisiin humanistitarinoihin kampanjan sivulla ja jaa omasi somessa käyttämällä #olenhumanisti -tunnusta. Vuonna 2021 esittelyssä mm. TAKUn jäsen Cátia Suomalainen-Pedrosa (Johtaja, Kulttuurikeskus Caisa).

Seuraa somessa

Kampanjan aktiivisin kausi on syksyisin, mutta keskustelua syntyy vuoden ympäri. Keväällä 2021 osana kampanjaa järjestettiin myös Humanisti huipulle -tapahtuma.

Löydät kampanjan:

Facebookista >
Instagramista >
LinkedInistä >

Tunnuksella #olenhumanisti on keskustelua myös Twitterissä.

Lataa myös someraamit ja tunnusta tai tue humanismia !

Olen humanisti: banneri

 

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU on yksi kampanjan taustavoimista. Kanssamme kampanjaa luotsaavat Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat ry, Museoalan ammattiliitto MAL ry, ja Specia - Asiantuntijat ja esihenkilöt ry.