Monityöläiseltä vaaditaan jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden sietämistä, mutta se ei ole Jyri Sucksdorffille ongelma. Kestävien arvojen edistäminen on Jyrin työelämän punainen lanka, ja hän soveltaa osaamistaan moneen. 

Kestävän kehityksen arvot ovat johdattaneet Jyri Sucksdorffin työuraa. Hänelle kulttuuriala ja kestävä kehitys ovat toisiaan täydentäviä väyliä kohti merkityksellistä ja vastuullista tulevaisuutta. 

Jyri Sucksdorff on koulutukseltaan kestävän kehityksen ympäristösuunnittelija (AMK) ja esitys- ja teatteritekniikan medianomi (YAMK). Hän soveltaa osaamistaan luovasti moniin tarpeisiin ja yhdistelee sujuvasti erilaisia ansaintamalleja. 

Sucksdorffin työviikko rakentuu palasista, jotka kaikki liittyvät kestävän kulttuuritoiminnan edistämiseen: pari päivää kulttuurialan osuuskunta Ziranissa sekä ympäristövastuun kehittämiseen Kansallisoopperassa, luentoja Metropolialla tai Taideyliopistolla ja kiertotalousyrittäjyyttä Goodstock-alustan kautta. Viikko täyttyy kokonaisuudeksi, jossa eri roolit tukevat toisiaan. 

– Olen kiitollinen ja tyytyväinen siihen, mitä saan tehdä. Kuitenkin se, mistä unelmoin, muuttuu koko ajan. Mitä enemmän osaan ja tiedän, sitä enemmän haluan pyrkiä kohti yhä merkityksellisempiä juttuja. 

Juuri hänenkaltaisensa moniosaajat paitsi luovat uusia kulttuurialan palveluja ja tuotteita myös uudistavat työelämän malleja. 

Jyri Sucksdorff, henkilökuva. Kuvaaja Emma Suominen.

Osuuskunnan toiminnanjohtaja rakentaa kestäviä kulttuuripalveluja

Kulttuuriosuuskunta Ziranin toiminnanjohtajana Sucksdorff vastaa projektien päivittäisestä hallinnoinnista, sopimusneuvotteluista ja kustannusarvioista. Lisäksi hän tekee paljon suunnittelutyötä, mallintamista sekä käytännön toteutusta – usein kestävä kehitys edellä.

Ziran välittää monenlaista osaamista asiakkaiden tarpeisiin ja tarjoaa taide- ja kulttuurialan ammattilaisille työmahdollisuuksia osuuskuntamuodon kautta. Viime vuosina projekteihin on 

kuulunut muun muassa Espoon kaupungin tilaama Eloisa Espoo -toimenpideohjelma, jossa järjestetään ympäristömyönteisiä tapahtumia. Työn alla on ollut myös Kallion kesäkatujen kalusteita, lavasteita Slush Helsinki -tapahtumaan sekä luovien alojen kestävyysmurroksen edistäminen Luoto-hankkeessa.

Sucksdorff etsii oikeat osaajat tuotantoihin, kantaa vastuun suurista kokonaisuuksista ja hallitsee aikataulutuksen. Verkostoitumistaitoja tarvitaan, mutta myös kykyä hahmottaa, miten jokainen projekti voi olla askel kohti kestävämpää kulttuurialaa. 

Kulttuurialan vastuullisuuden edistäminen inspiroi

Yli 500 henkilötyövuotta pyörittävän Kansallisoopperan ympäristövastuun kehittäminen on avannut kansainvälisiä yhteyksiä Pohjoismaihin ja Eurooppaan – ja haastanut Sucksdorffin jatkuvaan oppimiseen sekä tiedon jakamiseen.

– On todella antoisaa olla mukana rakentamassa näin suuren kulttuuritalon ympäristövastuuta. Laatimamme päästövähennyspolku tähtää vuoteen 2030.

Samaan aikaan Sucksdorffin ja kumppaneiden The Goods Company operoi luovien alojen kiertotalousalusta Goodstockia, jossa voi myydä, ostaa ja vuokrata materiaaleja. Jyrin päätehtävänä on edistää alustan tunnettuutta ja käyttöönottoa – ja ennen kaikkea vahvistaa näkemystä, että jakaminen ja materiaalien uudelleenkäyttö ovat luovien alojen tulevaisuutta.

– Mä ajattelen, että kaikissa nykyisissä töissäni laajemman vision edistäminen on tärkeintä ja se, että kulttuurialalla nähtäisiin jakamisen merkitys ja planeetan resurssien rajallisuus.

Moniosaajankin on osattava fokusoida

Eri työtehtävät edellyttävät hyvin erilaista asiantuntemusta. Keskeneräisyyden ja epävarmuuden sietäminen on monityöläiselle olennaista, samoin viestintätaidot epäselvyyksien ja turhan työn välttämiseksi.

- Olen ollut nyt kymmenen vuotta yrittäjänä ja sitä ennen pitkään freelancerina, joten osaan aika hyvin hallita kaoottistakin arkea. Kriittistä on oman ajankäytön suunnittelu ja hallinta. Paljon pitää myös lukea ja omaksua uutta. Jotenkin tuntuu, että tekemisen tahti kiihtyy jatkuvasti.

Sucksdorffin mukaan tähän kannattaa varautua olemalla joustava ja opettelemalla suodattamaan olennainen laajasta informaatiomäärästä. Tiimissä kaikkien ei tarvitse tietää, eikä tehdä kaikkea: on hyvä tuntea oma ydinosaamisensa ja fokusoida siihen. 

Laajat näkemykset ovat luovan alan osaajien supervoima

– Pidän rakentamani työpolun monipuolisuudesta, osaamisen jatkuvasta syventämisestä ja siitä, että saan oppia niin paljon kohtaamiltani ihmisiltä.   

 Jyrin urapolku on rakentunut arvopohjaisesti ja vähitellen. Hän kannustaa vastavalmistuneita joustavuuteen ja muuntautumiskykyisyyteen. Luova persoona voi näin hyötyä muutoksen virrasta: on tunnistettava syntyvät tarpeet, joihin omaa osaamistaan voi soveltaa.

– Mä sanoisin, että taito yhdistellä tietoa ja tulkita sitä on luovan alan supervoima, josta riittää ammennettavaa esimerkiksi insinööriosaamista täydentämään. 

Kuka? Jyri Sucksdorff

Jyri Sucksdorff. Kestävän kehityksen ympäristösuunnittelija, AMK 2009. Esitys- ja teatteritekniikan medianomi, YAMK 2024. Toiminnanjohtaja, osuuskunta Ziran. Ympäristösuunnittelija Kansallisooppera ja -baletti. Toimitusjohtaja, Goodstock.

”Työskentelen ympäristösuunnittelijana Suomen Kansallisoopperassa ja -baletissa, toiminnanjohtajana kulttuuriosuuskunta Ziranissa sekä toimitusjohtajana Goodstock.fi -kiertotalous-startupissa. Oon työskennellyt yli 20 vuotta kulttuurialalla, mm. tuottajana Flow Festivalilla ja Sun Effectsillä, näyttämömestarina Uudessa Iloisessa Teatterissa sekä tehnyt valtavan määrän pieniä tapahtumia ja taiteellisia projekteja vapaalla kentällä. Nykyään myös luennoin kulttuurialan kestävyysteemoista ja opetan ajoittain kulttuurialan tekijöitä mm. Metropolialla ja Taideyliopistolla.”

Artistiurien edistäjän työkaluina empatia ja Excel 

Kun yleisö kuohuu posket punaisena, hurraa, hyppii tai kyynelehtii, on musiikkiagenttikin fiiliksissä. Yleisön ja artistin kohtaaminen sekä elämykset ovat palkitsevinta Annika Oksasen työssä.

Taide tarvitsee välittäjän löytääkseen perille yleisön luo

Kävelykadulla työskentelevä taiteilija saa ohikulkijat pysähtymään. Hylätyn talon eteen kokoontuu joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä pohtimaan paikan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Elisa Itkonen mahdollistaa mieliin jääviä kohtaamisia kaupunkiympäristöön leviävän nykytaidefestivaalin johtajana.

Kulttuurituottaja tuo yleisöt sisältöjen pariin  

Mitä olisi kaupunki ilman asukkaita yhteen tuovia tapahtumia? Kulttuurituottaja Salla Fornaro tuntee erilaiset toiveet ja tarpeet – ja haluaa jokaisen tuntevan olonsa tervetulleeksi. Projektinhallintataitoja vaativa työ palkitsee myös tekijänsä.

Elinvoimainen taidekenttä ja yhteiskuntavastuu johtotähtenä 

Kuuntelutaito, analyyttisuus ja arviointikyky ovat Henri Terhon työssään tarvitsemaa osaamista. Taiken rahoitusyksikön päällikkönä hän vastaa yksikön vastuullisesta toiminnasta. Jos yksikkö tekee työnsä hyvin, taidekenttä sekä taiteen yhteiskunnallinen tehtävä säilyttävät elävyytensä.