Sakset seis! Allekirjoita adressi kulttuurin puolesta
Kulttuurin rahoitukseen esitetään ennennäkemättömän suuria leikkauksia, jotka uhkaavat murentaa koko kulttuurielämän perustan. Sakset seis! on tekijöiden ja yleisön yhteinen hätähuuto taiteen ja kulttuurin puolesta. Se koostuu Suuresta kulttuuriadressista 1.10.-4.12.2024 sekä mielenilmauksesta 5.12., jonka yhteydessä adressi luovutetaan maan päättäjille. Kampanja käynnistyy 1.10., Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä.
Kulttuurilla ja taiteella on ollut keskeinen rooli kansakunnan luomisessa. Taide ja sivistys ovat edelleen keskeinen huoltovarmuustekijä, luovuuden ja hyvinvoinnin lähde.
Taide ja kulttuuri kuuluvat kansalaisten perusoikeuksiin, eikä niistä voi leikata ilman radikaaleja seurauksia. Hallituksen lyhytnäköiset leikkaukset vaarantavat koko kulttuurialan. Kulttuurin ja taiteen tekijät, organisaatiot ja yleisö vaativat nyt yhdessä Suurella kulttuuriadressilla leikkauksien perumista.
Yhteinen huoli yhdistää suomalaiset kulttuurialan organisaatiot, yritykset, yhdistykset, ryhmät ja moninaiset yleisöt laajaksi rintamaksi. Organisaatioita pyydetään mukaan jakamaan adressia ja kaikkia, niin tekijöitä kuin yleisöjäkin pyydetään allekirjoittamaan adressi.
Adressia kerätään adressit.com -palvelussa 1.10.–4.12.
Adressin allekirjoittamiseen kehotetaan kulttuuritilaisuuksissa ja kokoontumispaikoissa ympäri Suomen koko keruuajan.
Suuri kulttuuriadressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Helsingissä Kansalaistorilla. Luovutustilaisuus on julkinen mielenilmaus, johon kootaan laaja joukko osallistujia. Mielenilmauksen yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin.
Adressi on saatavilla myös ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi. Sosiaalisessa mediassa adressia jaetaan tunnistein #SaksetSeis ja #SuuriKulttuuriadressi.
Sakset seis -kampanjan järjestävät Forum Artis ja Mitta on täysi -työryhmä.
Adressiin: Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi - Adressit.com
Vuonna 1899 kerättiin Suuri Pro Finlandia -adressi suomalaisen kulttuurin puolesta ja sen allekirjoitti lähes 500 000 henkilöä. Nyt on jälleen aika puolustaa kulttuuriamme, allekirjoita ja pyydä kollegoitasi sekä ystäviäsi mukaan.