Yhteistä ääntä tarvitaan kevään palkka- ja työehtoneuvotteluissa 

Kevään 2025 palkka-, virka- ja työehtoneuvottelukierrokset ovat alkaneet. Mutta miten se koskee sinua, ja miksi asiasta pitäisi ylipäätään kiinnostua? Mistä nyt neuvotellaan? 

Yksi ammattijärjestöjen perustehtävistä on palkkakehityksen sekä reilujen työehtojen turvaaminen. Työehdoista on pidettävä huolta ja niitä on edistettävä muuttuvan työelämän tarpeiden myötä, ja palkansaajien ostovoima on säilytettävä inflaation hampaissa.  

Yksityisen sektorin palkkaneuvottelut ovat olleet käynnissä syksystä lähtien, nyt neuvottelut ovat alkaneet muun muassa myös valtiosektorilla sekä kirkon alalla. Kunta-ala sai uuden palkkatasomallin juuri ennen joulua ja palkkaneuvotteluihin päästään myöhemmin keväällä.

Miten TAKUlaiset ovat neuvotteluissa edustettuina?

Ammattijärjestöt ovat neuvottelupöydissä edustettuina niitä yhteen kokoavien neuvottelujärjestöjen kautta. TAKU ja Akavan Erityisalat vaikuttavat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n kautta varmistaakseen, että sopimuspöydissä käytävä keskustelu ja tehdyt ratkaisut vastaavat jäsentemme tarpeita. Vastapuolena neuvotteluissa ovat kunkin sektorin työnantajajärjestöt.  

Työ- ja virkaehtosopimusten piirissä on koko TAKUn julkisen sektorin jäsenistö ja valtaosa yksityisten alojen jäsenistöstä.

Neuvottelutavoitteet ja aikataulu

Asiantuntijoiden ja esihenkilöiden työ on yhä vaativampaa ja sitovampaa. Tavoitteiden listalla on paitsi ostovoimaa turvaavat prosentuaaliset palkankorotukset, myös työntekijöiden työoloja ja -ehtoja parantavia toimia. Näitä ovat esimerkiksi työmatkustamiseen sekä perheen ja työn yhteensovittamiseen liittyvät kirjaukset. 

Neuvottelujärjestömme pyrkivät sovinnolliseen sopimukseen työnantajaosapuolen kanssa, mutta tarvittaessa järjestöillä on valmius työtaisteluun. 

Nämä nykyisten työehtosopimusten päättymisajat määrittävät neuvottelujen aloitusajan: 

Suunnittelu- ja konsulttiala 30.11.
Tietoala 30.11.
Palvelutoimialat 30.11., 28.2.
Järjestöala 31.1.
Ammattikorkeakoulut 14.2. (31.3.2026)
Yksityiset museot 28.2.
Kirkko 28.2.
Valtio 28.2.
Kunta 30.4.
Hyvinvointialueet 30.4. 

Alkamassa ovat myös yliopistosektorin neuvottelut.

Vaikuttaminen edellyttää yhdessä toimimista

Palkka-, virka- ja työehtosopimusten kollektiivinen neuvotteleminen on keskeinen esimerkki ammattijärjestöjen ja järjestäytymisen merkityksestä. 

Työmarkkinakentän toimintamallissa JUKO yhdistää 35 ammattijärjestön tavoitteet ja YTN puolestaan edustaa 20 ammattijärjestöä. Jokainen järjestö tuo mukanaan omien jäsentensä äänen. Asioihin vaikuttaminen edellyttää järjestäytymistä, tulemme kuulluksi vain yhdessä toimimalla. Neuvottelujen tulokset tuntuvat suoraan kukkarossasi ja vaikuttavat siihen, millaiset työehdot sinua koskevat sekä millaisessa tasapainossa työsi ja vapaa-aikasi ovat. 

Pysyt ajan tasalla neuvottelujen etenemisestä seuraamalla Akavan Erityisalojen viestintää. Sosiaalisessa mediassa löydät punaisen langan tunnuksella  #neuvotellen .

 

Sopimus: Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus (VES)
Neuvottelujärjestö: JUKO
Valtiosektorin yhteyshenkilö Akavan Erityisaloissa: neuvottelupäällikkö Erika Mattsson.

Sopimus: Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Hyvinvointialan yleinen työ- ja virkaehtosopimus (HYVTES)
Neuvottelujärjestö: JUKO
Kuntasektorin yhteyshenkilö Akavan Erityisaloissa: neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.

Sopimus: lukuisia TES-sopimuksia
Neuvottelujärjestö: YTN
Yksityisen sektorin yhteyshenkilö Akavan Erityisaloissa: sopimusasiantuntija Marketta Hakkarainen. 

Mikä JUKO? Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on kuntien, hyvinvointialueiden, valtion, yliopistojen ja evankelis-luterilaisen kirkon pääsopijajärjestö, joka yhdistää 35 ammattijärjestön tavoitteet.

Mikä YTN? Ylemmät toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö, joka yhdistää 20 ammattijärjestön tavoitteet.