TAKUn jäsenet

TAKUn hallituksen jäsenen uratarina – esittelyssä Minna Sirnö

27.3.2023

Pitkän ja vaikuttavan työuran tehnyt Misi on työskennellyt tehtävissä, joissa keskeistä on ollut taiteen ja kulttuurin ammattilaisten toimintaedellytysten sekä taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden edistäminen. TAKUn hallituksen jäsenenä hän toimii 2023-24.

Jenni Koski, mustavalkoinen henkilökuva.

TAKUn hallituksen varajäsenen uratarina – esittelyssä Jenni Koski

27.3.2023

Jenni Koski on taide- ja kulttuurialan moniosaaja, toiminnanjohtaja, projektipäällikkö ja tuottaja, jolla on vahva motivaatio toimia kansainvälisissä verkostoissa. Vuonna 2023-24 hän toimii TAKUn hallituksen varajäsenenä.

Taide- ja kulttuurialan asiantuntijoiden palkkakyselyn tulokset julkaistu 

15.3.2023

Tuoreen palkkakyselyn tulokset kertovat alan palkkatason vastaavan suomalaista mediaania. Huomio kiinnittyy kuitenkin muiden alojen korkeakoulutettuihin verrattuna alhaiseen palkkatasoon sekä alan sisäisten sektorien välisiin suuriin eroihin.

Eduskuntavaalit: TAKUlaiset ehdokkaat haastattelussa

23.2.2023

Kysyimme eduskuntavaaleissa ehdokkaina olevilta jäseniltämme mm. mielipidettä kulttuurialan tällä hetkellä keskeisimmistä kysymyksistä. Katso, mitä he vastasivat!

TAKUn hallituksen opiskelijajäsenen uratarina – esittelyssä Heidi Nätynki

23.2.2023

Kulttuurituottajaopiskelija Heidi Nätynki kertoo ehtineensä saada jo monipuolista työkokemusta, vaikka onkin vasta uransa alkutaipaleella. Vuonna 2023 hän toimii TAKUn hallituksen opiskelijajäsenenä.

Tapahtumakesä 2022 muistutti ennakoinnin tarpeellisuudesta

14.9.2022

Takana on ensimmäinen täysipainoinen tapahtumakesä laajojen koronasulkujen jälkeen. Mitä kesä toi tullessaan tapahtumatuottajan työn kannalta katsoen ja miltä tulevaisuus nyt näyttää?

Uusi etu TAKUn jäsenille: Koulutusapurahan hakuaika alkaa!

31.8.2022

Haaveiletko ammatillista osaamistasi edistävästä koulutuksesta? TAKU tukee jäsentensä opintoja apurahalla, jonka hakuaika on 1.-30.9.2022. Lue lisää!

TAKUn jäsenet päättivät: tuemme Ukrainaa ja ukrainalaisia

3.6.2022

TAKUn jäsenet päättivät kevätkokouksessa, että TAKUn budjetista varattu 2000 euron osallistuvan budjetin määräraha ohjataan Ukrainan ja ukrainalaisten auttamiseksi.

Tervetuloa TAKUn kevätkokoukseen ja Maija Kauhasen keikalle

29.4.2022

Tervetuloa TAKUn sääntömääräiseen kevätkokoukseen ja Maija Kauhasen keikalle 13.5.2022 klo 15.