Elinvoimainen taidekenttä ja yhteiskuntavastuu johtotähtenä 

Kuuntelutaito, analyyttisuus ja arviointikyky ovat Henri Terhon työssään tarvitsemaa osaamista. Taiken rahoitusyksikön päällikkönä hän vastaa yksikön vastuullisesta toiminnasta. Jos yksikkö tekee työnsä hyvin, taidekenttä sekä taiteen yhteiskunnallinen tehtävä säilyttävät elävyytensä. 

Viimeisteltyjä hakemuksia ja hyviä perusteluja tulvii Henri Terhon tiimin työpöydillä, kun Taiteen edistämiskeskuksen rahoituskierroksen arviointi on alkamassa. Terho (FL) työskentelee Taiken taiteen ja kulttuurin rahoitusyksikön päällikkönä ja johtaa noin 30 henkilön yksikköä, eikä tehtävä ole aivan yksinkertainen.

-Työni asiakkaita ovat Suomessa toimivat taiteilijat ja vapaan kentän taideyhteisöt. Mutta asiakkaitani ovat myös kansalaiset, jotka saavat taidekokemuksia ja -palveluja. 

Taiteen rahoitusyksikön päällikön tehtäviin sisältyy merkittävä vastuu suomalaisen taidekentän kehittämisestä ja julkisen rahoituksen suuntaamisesta. Jokaisessa päätöksessä kyse on myös rahoitusta hakeneista yksilöistä ja yhteisöistä sekä heidän arvostetuksi tulemisen tunteestaan.  

Henkilökuva Henri Terho, kuvaaja Emma Suominen.

Taiteen rahoituspäätökset edellyttävät vahvaa toimintaympäristön tuntemusta

Kun työn suolana ja sokerina ovat paitsi sidosryhmien tunteet myös yhteiskunnallinen vaikuttavuus, on vastuullisuus tärkein lisämauste.

- Työni ydin on varmistaa päätöksenteon ja toimeenpanon läpinäkyvyys, yhdenvertaisuus ja laatu. Oleellista on tehdä rahoitukseen liittyvät ratkaisut asiantuntemuksella, toimialaa ymmärtäen ja keskustellen. 

Henri Terhon mukaan tärkeintä on kyky kuunnella ja kohdata alati muutoksessa olevaa taidekenttää ja erilaisia taiteilijoita. Hänen tehtävänsä on nähdä taiteen rahoituksen valtakunnallinen kokonaisuus siten, että rahoitus pystytään kohdistamaan taiteen saavutettavuus ja moninaisuus huomioiden mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Muuttuvan kentän ja toimintaympäristön tuntemusta sekä seuraamista tukevat humanistisessa koulutuksessa karttuneet laaja-alaiset arviointi- ja analyysitaidot.

- Haluan vahvistaa mukaan ottavaa, moniarvoista, alueellisesti tasapainoista ja taiteen laadun tunnistavaa rahoitusrakennetta. Minun tehtäväni on ratkaista päätösten ja arvioinnin rakenteeseen liittyvät työtavat ja periaatteet.  

Oleellista on pitää yllä yleistä luottamusta julkisen hallinnon taidetta koskevaan päätöksentekoon.

Päällikkö työskentelee ulkoisten sidosryhmien ja työyhteisön rajapinnalla

Päällikön työ vaatii hyvää viestintäosaamista paitsi sidosryhmien ja asiakkaiden myös työyhteisön suuntaan.

- Kaikkein tärkein taito lienee aito kyky reflektoida omaa ja työyhteisön toimintatapaa: miten turvaamme riittävän asiantuntemuksen päätöksenteossa ja miten osaamme ennakoida rahoitukseen, luovaan talouteen ja taiteilijoiden toimeentuloon liittyviä tarpeita.

Samaan aikaan yksikön tuloksista vastaava päällikkö huolehtii omasta työyhteisöstään. Ryhmädynamiikan ymmärtäminen ja reiluun johtamiseen pyrkiminen ovat Henri Terholle keskeisiä. Hän korostaa erityisesti asiantuntijatyön motivoivan ohjaamisen merkitystä.

Työn yhteiskunnallisuus vaatii herkkää tatsia

Taiken rahoitusyksikön päällikkönä Henri Terho pystyy työskentelemään kaikkien taiteenalojen asialla. Hänen näkymänsä erilaisiin taiteen ammattilaisuuksiin, ansaintatapoihin, verkostoihin ja merkityksiin on laaja.

Taidehallinnossa tarvitaan henkilöitä, jotka tuntevat taiteen tekemisen dynamiikkaa ja pystyvät toimimaan taiteen ja laajemman yhteiskunnan välisinä yhdistäjinä. 

- Pystyn työlläni vaikuttamaan politiikkaan ja sidosryhmiin sekä siihen, miten taide vaikuttaa yhteiskuntaan.

Yhteiskunnan koveneva arvomaailma ja polarisoituminen tuntuvat kuitenkin suurilta tulevaisuuden haasteilta myös Henrin työn näkökulmasta:

- Taidehallintoa on osattava jatkossa katsoa yhä enemmän yleisestä yhteiskunnallisesta tehtävästä käsin. Myös viestintäosaamisen merkitys tulee korostumaan entisestään. 

Julkisen sektorin muutokset ja niihin liittyvät kestävyyshaasteet vaikuttavat varmuudella myös taidehallinnon tehtäviin.  

Yhteiskunnallisesti merkittävää työtä voi tehdä vaikuttavasti vain, jos on taitoa luovia politiikan ja ajanhengen virrassa työn prioriteetit säilyttäen. Luovuus ei siis loista poissaolollaan taiteen rahoituksesta vastaavan päällikönkään työssä.

Kuka? Henri Terho

Henri Terho. Filosofian maisteri (Turun yliopisto, 1996), filosofian lisensiaatti (Turun yliopisto, 1999), pääaineena kulttuurihistoria. Taiteen edistämiskeskuksen taiteen ja kulttuurin rahoitusyksikön päällikkö. 

 ”Jäin valmistumiseni jälkeen töihin kulttuurihistorian oppiaineeseen tutkimus- ja projektitehtäviin vuosiksi 1995–2009. Vuonna 2009 aloitin silloisen Varsinais-Suomen taidetoimikunnan pääsihteerinä. Organisaatiomuutosten myötä tehtävät ovat muuttuneet valtion taidehallinnossa. Elokuusta 2025 lähtien nimikkeeni on Taiteen edistämiskeskuksen taiteen ja kulttuurin rahoitusyksikön päällikkö.” 

Taide tarvitsee välittäjän löytääkseen perille yleisön luo

2.9.2025

Kävelykadulla työskentelevä taiteilija saa ohikulkijat pysähtymään. Hylätyn talon eteen kokoontuu joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä pohtimaan paikan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Elisa Itkonen mahdollistaa mieliin jääviä kohtaamisia kaupunkiympäristöön leviävän nykytaidefestivaalin johtajana.

Kulttuurituottaja tuo yleisöt sisältöjen pariin  

2.9.2025

Mitä olisi kaupunki ilman asukkaita yhteen tuovia tapahtumia? Kulttuurituottaja Salla Fornaro tuntee erilaiset toiveet ja tarpeet – ja haluaa jokaisen tuntevan olonsa tervetulleeksi. Projektinhallintataitoja vaativa työ palkitsee myös tekijänsä.

Artistiurien edistäjän työkaluina empatia ja Excel 

3.9.2025

Kun yleisö kuohuu posket punaisena, hurraa, hyppii tai kyynelehtii, on musiikkiagenttikin fiiliksissä. Yleisön ja artistin kohtaaminen sekä elämykset ovat palkitsevinta Annika Oksasen työssä.

Kulttuurin monityöläinen soveltaa osaamistaan moneen 

1.9.2025

Monityöläiseltä vaaditaan jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden sietämistä, mutta se ei ole Jyri Sucksdorffille ongelma. Kestävien arvojen edistäminen on Jyrin työelämän punainen lanka, ja hän soveltaa osaamistaan moneen.