Reetta Heiskasta kiehtoo merkitykselliset sisällöt ja kulttuuriperinnön jakaminen. Hän näkee kulttuurin myös osana positiivisen tulevaisuuden rakentamista. Tutustu Reetan urapolkuun sekä omaa työtä koskeviin ajatuksiin.

Kuka olet?

Olen kulttuurialan moniosaaja Reetta Heiskanen ja toimin nykyisin Helsingin kaupunginmuseon museonjohtajana. Keväällä 2021 olen yksi mentoreista TAKUn mentorointiohjelmassa.

Reetta Heiskanen

Artikkelin kuva Yehia Eweis/ Helsingin kaupunginmuseo.

Urapolkusi?

Olen humanisti. Valmistuin Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi kulttuurien tutkimuksen laitokselta, mutta täydensin pääainepätevyyden myös taiteiden tutkimuksesta. Olen jatkanut opintoja mm. valtiotieteellisessä tiedekunnassa yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelmassa.

Työni myötä olen kiinnostunut johtamisen kysymyksistä, joihin olen syventynyt dialogisen johtamisen koulutuksessa sekä johtamisen ja liikkeenjohdon ammattitutkinnon myötä.

Päädyin kulttuurialalle museotyön kautta. Olin kesätöissä Seurasaaren ulkomuseossa ja työllistyin sieltä Kansallismuseoon. Urallani vaihdoin välillä perspektiiviä historiasta tulevaisuuteen, sillä työskentelin pitkään Helsingin kaupunkisuunnittelussa viestinnän, vuorovaikutuksen ja näyttelytyön parissa.

Viime vuosina olen saanut luontevasti yhdistettyä nämä kaksi näkökulmaa, eli museot ja kaupungit, työssäni Suomen arkkitehtuurimuseon väliaikaisena johtajana sekä nykyisessä virassani Helsingin kaupunginmuseon museonjohtajana.

Mikä veti sinut taide- ja kulttuurialalle?

Olen aina ollut kiinnostunut taiteen ja kulttuurin sisällöistä. Nuoruudessani suoritin myös muotoilun ja viestinnän alan artenomin ammattikorkeakoulututkinnon, ja sain hieman kokemustakin suunnittelijan työstä. Tunsin kuitenkin enemmän kutsumusta yleishyödyllisen työn pariin.

Museotyössä minua kiehtovat merkitykselliset sisällöt ja kulttuuriperinnön jakaminen yleisön kanssa.

Mikä on parasta työssäsi?

Tässä työssä on paljon sosiaalista pääomaa myös yhteiskunnallisesti merkittävien aiheiden, kuten identiteettikysymysten käsittelyyn.

Näen vahvasti, että kulttuuri on osa ratkaisua kohti parempaa tulevaisuutta pyrittäessä, ja sitä on mahtavaa olla rakentamassa.

Mistä haaveilet työhösi liittyen?

Osallisuuden vahvistaminen on ollut tärkeä osa työtäni pitkään. Haluan laittaa hyvän kiertämään. On ollut opettavaista muun muassa järjestää poikkeusajan dialogeja näinä kuormittavina aikoina.

Toivon olevani matkalla kohti uuden vuosisadan taitoja, kuten kriittinen ajattelu, luovuus ja yhteistyö.

Mikä on kiinnostavin haaste työkentälläsi juuri nyt?

Kulttuuri, taide ja tapahtuma-ala ovat kärsineet pahasti koronavuoden vaikutuksista. Ekosysteemin elpyminen on haaste, jossa tarvitaan meitä kaikkia.

Vaikutusten ja muutosten kohtaamiseen olen saanut perspektiiviä TAKUn ryhmämentorointiohjelmassa, jossa pyrin mentorina antamaan vertaistukea ammatillisten tulevaisuuksien hahmottamiseen.

***

TAKUn jäsenten uratarinoita -sarjassa esittelemme jäsentemme taustoja, urapolkuja sekä ajatuksia omasta työstään taide- ja kulttuurialalla. Inspiroidutaan toisistamme ja tullaan tutuiksi!