Pandemian kurittama kulttuuriala tarvitsee järeitä tukitoimia
Tapahtumajärjestäjät, ohjelmatoimistot ja freelancereina työskentelevät kulttuuriammattilaiset ovat tänään tilanteessa, jossa heidän kalenterinsa on tyhjentynyt ja tulovirtansa pysähtynyt yhdessä yössä. Yhteiskunnan jokaisen sektorin on tärkeää tehdä oma osansa pandemian leviämisen estämiseksi. Tapahtuma- ja kulttuurialaan kohdistuva isku on silti suhteettoman suuri, sillä tapahtumajärjestäjien tuloista yli 90 prosenttia on lipputuloja, yritysyhteistyötä ja muuta kaupallista tuloa, joka nyt jää saamatta.
Käsillä on ennakoimaton taloudellinen katastrofi, joka pahimmillaan heijastuu lomautusten, irtisanomisten ja konkurssien myötä sekä yrityksiin että niissä työskentelevien ammattilaisten arkeen, perheisiin ja hyvinvointiin.
Erittäin ikävässä tilanteessa ovat myös monet tapahtumien kautta työllistyvät, nollatuntisopimuksella työskentelevät freelancerit: heistä monen kuukausiansiot ovat nyt romahtaneet keikkojen peruuntuessa. He tarvitsevat taloudellisia lisäresursseja selvitäkseen kriisitilanteesta.
On koko maan etu, että konkurssit vältetään ja meillä on toimivia tapahtumataloja, festivaaleja ja elävä vapaan taiteen kenttä vielä koronaviruksen laannuttuakin. Yksityisen rahoituksen, yritysyhteistyön ja lipputulojen varassa seisovaa tai kaatuvaa tapahtuma-alaa ei saa jättää yksin. On tärkeää muistaa, että tapahtumien lakkaaminen vaikuttaisi suoraan myös alueiden talouksiin ja epäsuorasti muun muassa hotelli- ja ravintola-alaan.
Toivomme Suomen hallituksen osoittavan tapahtuma- ja kulttuurialan ammattilaisille tukensa tässä poikkeustilanteessa. EU-maista muun muassa Saksassa kulttuuriministeriö on jo näyttänyt esimerkkiä lupaamalla kriisitukea kulttuuri- ja taidealoille. Myös lipun ostaneet kulttuurinkuluttajat voivat osoittaa arvostavansa peruuntuneen tapahtuman eteen tehtyä taiteellista ja tuotannollista työtä siten, että jättävät vaatimatta lippurahojaan takaisin.
Haastamme kaikki mukaan osoittamaan tukensa ja jatkamaan keskustelua:
#tuentapahtumia #tuenkulttuuria
Lisätietoja:
TAKUn puheenjohtaja Juha Isotalo, jlaiso@utu.fi, 050 531 8414
TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo, nea.leo@taku.fi, 044 066 4800