Ninni on omien sanojensa mukaan kaikesta kiinnostuva generalisti, joka haluaa työpanoksellaan vaikuttaa siihen, että maailma olisi kaikille parempi paikka elää ja toteuttaa itseään. Tällä hetkellä Ninni toimii Suomen lastenkulttuurikeskusten liitossa koordinaattorina. Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen teemat ovat hänelle tärkeitä - näihin hän haluaisi vaikuttaa koko valtakunnan tasolla. Koulutettujen ammattilaisten uupuminen on iso ongelma, johon tulisi pian puuttua.

Kuka olet?

Olen nelikymppinen, perheellinen, ajoittain huijarisyndroomastakin kärsivä generalisti. Haluan vaikuttaa työpanoksellani siihen, että maailmasta tulee kaikille parempi paikka elää ja toteuttaa itseään. Tällä hetkellä toimin myös toisena TAKUn alueyhteyshenkilönä Tampereella.

Kuvassa Ninni Pehkonen

Mikä veti sinut taide- ja kulttuurialalle?

Taiteella ja kulttuurilla on aina ollut iso rooli elämässäni. Iso kiitos tietysti kuuluu vanhemmilleni, jotka ovat vieneet minua lapsesta asti niin teattereihin, museoihin kuin kirjastoonkin. Lapsuudessani meillä myös musisoitiin päivittäin. Vanhempani lukivat kirjoituksiani ja katsoivat improesityksiäni. Kun halusin kuvataidekouluun, tanssitunneille ja teatteriryhmään, he tukivat harrastuksiani. Sain kitaran, kameran ja maalaustelineen. Perheessämme luovuutta on aina pidetty suuressa arvossa. Minulla on ollut mahdollisuus etsiä omaa juttuani, ja lopulta todeta, ettei mikään yksittäinen taiteenlaji ole spesiaalijuttuni, minähän rakastan niitä kaikkia!

Urapolkusi?

Olen toisinaan kadehtinut spesialisteja ja tuuminut, että elämä olisi ollut selkeämpää jos vain olisin keskittynyt yhteen asiaan ja pyrkinyt olemaan siinä huippu. Olen kuitenkin liian kiinnostunut, no, kaikesta.

Kun ystäväni valmistuivat yliopistosta heistä tuli opettajia, kirjastonhoitajia ja toimittajia. Minä tuijotin todistustani, jonka mukaan olin suorittanut opintoja kirjallisuudesta, teatterin ja draaman tutkimuksesta, draamapedagogiikasta, taidehistoriasta, mediakulttuurista, tiedotusopista ja kuudesta eri kielestä. "Mikä susta nyt sitten tulee?", minulta kysyttiin, eikä minulla ollut hajuakaan. Ihmettelin itsekin, olinko pätevä mihinkään.

Pidän erittäin tärkeänä sitä työkokemusta, jota kerrytin opiskeluaikanani. Tein jo tuolloin erilaisia koordinointiin, tapahtumatuotantoon ja viestintään liittyviä töitä niin erilaisten julkaisujen kuin esimerkiksi festivaalien parissa. Eipä varmasti ole ollut haittaa myöskään niistä tunneista, joina olin opettajansijaisena milloin yhteiskuntaopissa milloin puutöissä. Valokuva-assistenttina ollessani opin kantapään kautta mitä eroa on kuvarullien teettämisellä ja kehittämisellä...

Opintojen jälkeen olin hetken töissä lehtitalossa sekä kirjakustantamossa, kunnes päätin hypätä syvään päähän ja perustin oman toiminimen, jolla tein erilaisia kustannustoimitus- ja tiedotustöitä. Vaikka nautin siitä, että olin vastuussa kaikesta yritykseeni liittyvästä, koin itseni todella yksinäiseksi ja kaipasin työkavereita. Kun huomasin, että itselleni rakkaassa järjestössä, Animaliassa, oli työpaikka avoimena, laitoin heti hakemuksen vetämään. En saanut kyseistä projektikoordinaattorin paikkaa, mutta nappasin samaan aikaan auki olleen varainhankkijan pestin, työn johon en osannut itseäni oikeasti kuvitella. Onnekseni silloinen toiminnanjohtaja osasi ja lopulta olin Animaliassa töissä kymmenen vuotta.

Samaan aikaan kun olin vastuussa järjestön varainhankinnasta, sain tehdä runsaasti muutakin: kirjoitin ja luennoin eläinoikeuksista, tapasin kansanedustajia, ministereitä ja meppejä, pääsin mukaan kansainvälisiin työryhmiin, olin ideoimassa ja toteuttamassa useita isoja kampanjoita ja tapahtumia. Erityisesti nautin ihmisten kanssa keskustelemisesta eri messuilla.
Kymmenen vuotta vierähti kuin hujauksessa!

Aloitin nykyisessä työssäni Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinaattorina syksyllä 2021. Vaikka työni on hektistä, olen nauttinut monipuolisista työtehtävistä. Saan olla toteuttamassa kotimaisia ja kansainvälisiä hankkeita, kampanjoita, tapahtumia ja teemaviikkoja. Merkittävässä osassa työtäni on myös esimerkiksi markkinointiviestintä, jäsenpalveluiden kehittäminen sekä vaikuttamistyö. Samalla saan myös hyödyntää visuaalista silmääni, verkostoitua sekä esiintyä. En nimittäin häpeä sitä, että pidän puhumisesta. Työssäni voin hyödyntää kokemuksiani politiikan puolelta sekä ymmärrystäni taiteen eri aloista.

Viime vuonna töiden ohessa suoritin liiketoiminnan perustutkinnon ja kuluvana vuonna aloitan kuvataiteen opinnot. Pidän tärkeänä sitä, että itseään voi jatkuvasti kehittää.

Loppuen lopuksi kiinnostukseni "vähän kaikkeen" on siis muovannut tähänastisesta urapolustani erittäin mielenkiintoisen.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta nykyisessä työssäni Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinaattorina on sen monipuolisuus, merkityksellisyys sekä sympaattiset ja hommansa osaavat ihmiset, joiden kanssa saan työtäni tehdä. Niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin, jokainen päivä todellakin on erilainen ja vähintäänkin joka viikko oppii jotain uutta. Työssäni ei ole mahdollista kyllästyä. Sen sijaan rajan vetäminen työ- ja vapaa-ajan välille on toisinaan hankalaa, koska suhtaudun työntekoon niin suurella intohimolla.

Mistä haaveilet työhösi liittyen?

Minulle on tärkeää, että työni on arvojeni mukaista ja koen edistäväni jotain hyvää. Toinen tärkeä asia on työyhteisön hyvä, kannustava, toisia tukeva ja rento ilmapiiri. Viime vuosina olen ollut erityisen kiinnostunut johtamisesta, työhyvinvoinnista, työelämän mielekkyydestä ja joustavuudesta. Olenkin lukenut runsaasti näihin liittyvää kirjallisuutta. Henkilöstöjohtamisen lisäksi minua kiinnostaa aiheina esimerkiksi budjetointi sekä toiminnanjohtajan/toimitusjohtajan sujuva yhteistyö hallituksen kanssa. Työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta (monen muun ohessa) on tullut minulle henkilökohtainen missio, johon haluaisin vaikuttaa myös koko valtakunnan tasolla. Koulutettujen ammattilaisten työssä uupuminen on nimittäin iso ongelma, johon olisi syytä puuttua pikimmiten.

Funny fact sinusta?

Olen telttaillut Costa Rican viidakossa sen jälkeen, kun maanjäristys tuhosi hotellimme. Teltta sijaitsi rinteessä ja auringon laskeuduttua oli huikeaa istua teltan lattialla ja katsella pimeään laaksoon, jossa miljoonat tulikärpäset pitivät tanssiaisia. Teltassa oli harva lautalattia ja reikäinen telttakangas. Teltan sisällä olikin elämää, kämmenenkokoisia hämähäkkejä, liskoja ja torakoita luultavasti yhtä paljon kuin sen ulkopuolellakin. Pimeässä yössä kuuntelin toisiaan saalistavien ötököiden rapinan lisäksi kojoottien ulvontaa, ja odotin milloin käärme luikertelee lämmittelemään peittoni päälle tai jaguaari kurkistaa ovesta, josta puuttui vetoketju.

Lue lisää uratarinoita >

TAKUn jäsenten uratarinoita -sarjassa esittelemme jäsentemme taustoja, urapolkuja sekä ajatuksia omasta työstä sekä taide- ja kulttuurialan kiinnostuksen kohteista. Inspiroidutaan toisistamme ja tullaan tutuiksi!

Haluatko kertoa oman tarinasi? Täytä lomake täällä >