Kulttuuria ja tapahtumia rakastava Isabella on syntyjään Helsingistä, mutta toimii tällä hetkellä kaupunkikehityksen parissa tapahtumakoordinaattorina Kangasalan kaupungilla. Isabellan mielestä tapahtumilla ja kulttuurilla voidaan rakentaa entistä kiinnostavimpia kaupunkeja ja asuinympäristöjä.

Kuka olet?

Olen Isabella - tamperelaistunut helsinkiläinen, kulttuurin nälkäinen kehittäjä ja ikuinen innostaja, jonka mielestä tapahtumilla ja kulttuurilla voidaan rakentaa entistä kiinnostavampia kaupunkeja ja asuinympäristöjä. Tällä hetkellä toimin myös TAKUn alueyhteyshenkilönä Tampereella.

Koulutukseltani olen kulttuurituottaja pitkän kaavan mukaan, sillä minulla on sekä AMK että YAMK tutkinnot aiheesta. Kuitenkin koen että suurin osa koulutustani on tullut juurikin työelämän kautta.

Rakastan taidetta, kirjoja, keikkoja ja tapahtumia laidasta laitaan. Kiireisen arjen keskellä rauhoitun luonnossa ja eläinten parissa. Rakastan koiria ja ratsastusta, mutta sen lisäksi olen myös hurahtanut lasketteluun, pyöräilyyn, retkeilyyn ja melontaan. Kalenterini on aina täynnä, mutta vain sellaista mikä antaa enemmän kuin ottaa. Olen ekstrovertti ja kaipaan aina ympärilleni ihmisiä.

Kuvassa TAKUn alueyhteyshenkilö Isabella Rossi

Mikä veti sinut taide- ja kulttuurialalle?

Olen aina tiennyt että minun ammattini tulee olemaan taide- ja kulttuurialalla, sillä olen ollut alasta kiinnostunut, mutta se miten alalle päädyin oli puhdasta sattumaa. Ehdin hakea useisiin erilaisiin kouluihin, mutta pääsin opiskelemaan kulttuurituotantoa ja siitä se sitten lähti.

Urapolkusi?

Lukion jälkeen olen suorittanut media-assistentin tutkinnon, tehnyt viestinnän opintoja avoimessa yliopistossa, opiskellut palvelumuotoilua ja valmistunut ammattikorkeakoulusta Kulttuurituottajaksi sekä YAMK kulttuurituottajaksi. Olen työskennellyt televisiotuotannoissa, mainostoimistossa, kaupunkikehitysyhtiössä, kehittänyt uusia tapahtumakonsepteja ja johtanut tuotantoja. Tällä hetkellä työskentelen minulle erittäin mieluisan kaupunkikehityksen parissa tapahtumakoordinaattorina Kangasalan kaupungilla.

Mikä on parasta työssäsi?

Työssäni parasta on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten arkeen ja elämään tuomalla elämyksiä ja sitä kautta hyvinvointia osaksi jokapäiväistä arkea.

Mistä haaveilet työhösi liittyen?

Haaveilen jatkuvasta kehityksestä. Itseni ja työni kehittämisestä, siitä että vastaisin tavoitteisiini entistä paremmin. Eniten haaveilen siitä, että työni konkretisoituu siitä nauttivien ihmisten elämässä entistä näkyvämmin ja antaa heille voimaa ja hyvinvointia. Tämän saavuttamiseksi myös minun ja työni on kehityttävä.

Funny fact sinusta?

Minulla on keskittymishäiriö, mikä erityisesti nuorena vaikutti voimakkaasti minäkuvaani ja itsetuntooni alentavasti. Se on ja pysyy minussa, ja vaikka edelleen se aiheuttaa jatkuvia kömmähdyksiä ja monet asiat pitää tehdä ns. pitkän kaavan kautta, on siitä muodostunut kulttuurialalla minun supervoimani. Jaksan innostua ja tehdä, jaksan nähdä aina sen uuden kulman ja ajatuksen, saan aikaiseksi paljon ja hyvää.

Lue lisää uratarinoita >

TAKUn jäsenten uratarinoita -sarjassa esittelemme jäsentemme taustoja, urapolkuja sekä ajatuksia omasta työstä sekä taide- ja kulttuurialan kiinnostuksen kohteista. Inspiroidutaan toisistamme ja tullaan tutuiksi!

Haluatko kertoa oman tarinasi? Täytä lomake täällä >