TAKUn hallituksen puheenjohtaja (2023) Piia Lääveri on toiminut jo pitkään TAKUn hallituksessa. Tutustu Piiaan ja hänen urapolkuunsa sekä hänelle tärkeisiin taide- ja kulttuurialan työelämän kysymyksiin.

Kuka olet?

Olen Piia Lääveri, työskentelen Espoon kaupungilla tuotantopäällikkönä tehtyäni aiemmin pitkän uran musiikkifestivaaleilla mm. Ruisrockin vastaavana tuottajana. Pohjakoulutukseltani olen kulttuurituottaja, mutta toivon pian valmistuvani musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Piia Lääveri, pj. TAKU ry. Kuvaaja Emma Suominen.

Urapolkusi?

Päädyin alalle koulutuksen kautta. Aloitin ruotsinkieliset kulttuurituotannon opinnot Yrkeshögskolan Sydvästissä (nykyisessä Arcadassa) vuonna 2001. Opintojen aikana päädyin tekemään työharjoitteluja ja töitä mm. musiikkialan etujärjestössä niin Suomessa kuin Iso-Britanniassakin, tapahtumissa ja festivaaleilla sekä teatterissa. Lopulta urani suuntautui tapahtumiin ja olen työskennellyt jo yli 15 vuotta pääasiassa festivaalien parissa. Työhistoriaani kuuluu tuotannon työt mm. Helsingin Juhlaviikoilla, Lux Helsingissä, Flow Festivalilla, Maailma Kylässä -festivaalilla sekä Slushissa. Viimeiset kolme vuotta olen toiminut Ruisrockin vastaavana tuottajana. Vastuualueinani ovat talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävät sekä viestintätiimin vetäminen.

Erityiset kiinnostuksen kohteesi koskien taide- ja kulttuurialan työelämää? Mitä asioita aiot TAKUn hallituksessa edistää?

Omaa sydäntäni lähellä on tasa-arvo työelämässä sekä työhyvinvointi. Kulttuuriala on hyvin naisvaltainen, joka mielestäni näkyy alan palkkauksessa sekä yhteiskunnallisessa arvostuksessa, erityisesti taloudellisesta näkökulmasta katsottaessa. Uskon vahvasti, että kulttuurialoilla on tulevaisuudessa merkittävä työllistävä status sekä taloudellinen vaikutus yhteiskunnassa. Lisäksi kulttuurialat voivat olla ohjaamassa eri ammattikuntien kehitystä ja työn järjestelyä, koska alaamme leimaavat mm. itsenäinen asiantuntijatyö, monialainen osaaminen sekä ihmislähtöinen ja inhimillinen näkökanta työn prosesseihin.

Työskentelen itse yksityisellä sektorilla ja ns. markkinatalouden ehdoilla, jolloin uudistumiskyky on yksi tärkeimmistä valttikorteista menestyvälle toiminnalle. Uudistumisprosesseissa pitää kuitenkin olla tukea työntekijöille ja johdon osaamista, koska nämä prosessit ovat helposti sudenkuoppia työhyvinvoinnille. Alalla työskentelevät ihmiset ovat myös hyvin intohimoisia alan sisältöjä kohtaan ja työtä tehdään "rakkaudesta lajiin". Tämä onkin alamme vahvuuksia, mutta myös potentiaalisia heikkouksia. Kulttuurialan organisaatioissa työhyvinvointiin pitäisi olla lisää työkaluja. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevaisuuden työelämään ovat kiinnostavia.

Funny fact sinusta?

Olen käynyt myös sähköalan perustutkinnon, vaikka päivääkään sähköalan töitä ei ole tullut tehtyä. Koulutuksesta on kuitenkin ollut hyötyä mm. esitystekniikan kanssa työskentelyssä, eli missään nimessä koulunpenkillä kulutettu aika ei ole mennyt hukkaan!

 

Voit olla yhteydessä Piiaan, jos haluat keskustella: kulttuurialan yhdenvertaisuudesta, työhyvinvoinnista sekä nuorten kulttuuriosallisuudesta, musiikkialasta ja taide- ja kulttuuritapahtumista ja TAKUn roolista niitä koskien. Katso täältä Piian yhteystiedot sekä myös muiden hallituksemme jäsenten erityiset kiinnostuksen kohteet.

Tässä TAKUn hallituksessa -sarjassa esittelemme hallituksemme jäsenten taustoja, urapolkuja ja taide- ja kulttuurialan työelämän erityisiä mielenkiinnon kohteita. Haluamme tehdä näkyväksi, millainen porukka TAKUa luotsaa ja tuoda esiin alan asiantuntijoiden vahvaa ja monipuolista osaamista.