Kulttuuriperinnön jatkuvuus edellyttää taide- ja kulttuurialan asiantuntijuutta

Suomessa juhlistetaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseen sitovaa Unescon sopimusta samalla, kun sopimuksen noudattamisen edellyttämää korkeakouluopetusta ajataan alas. Tilanteeseen on herättävä viimeistään nyt.

Suomalainen kulttuuriperintö on ollut tärkeä osa kansamme syntyä ja säilymistä. Aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa arkista tietoa, tapoja, taitoja ja tapahtumia – mutta myös esittäviä taiteita sekä arvojen ja merkitysten eteenpäin välittämistä. 

Vuosi 2023 on Elävä perintö -teemavuosi, jolla juhlistetaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseen sitovaa Unescon yleissopimusta. Sopimuksen laatimisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta ja 10 vuotta siitä, kun Suomi sitoutui siihen. Sopimuksen taustalla on huoli aineettoman kulttuuriperinnön säilymisestä tuleville sukupolville. Tiedeyliopistoilla on Unescon sopimuksen mukaan keskeinen asema aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa tulkitsijana, tutkitun tiedon tuottajana ja sen varmistamisessa, että myös aineettoman kulttuuriperinnön dokumentointiin ja tallennukseen löytyy asiantuntijoita.

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen oppialojen leikkaukset vaarantavat Unescon sopimuksen noudattamisen

Kuluneen vuosikymmenen aikana on Unescon sopimuksen ratifioinnin lisäksi laadittu kansallinen toimeenpanosuunnitelma (2015) ja nyt opetus- ja kulttuuriministeriössä on tekeillä Kulttuuriperintö voimavarana kestävälle tulevaisuudelle ja hyvälle elämälle. Ehdotus kulttuuriperintöstrategiaksi 2022–2030.

Kaikki tämä korostaa monimuotoisen kulttuuriperinnön vaalimista ja kehittämistä yhteiskunnan voimavarana sekä peräänkuuluttaa riittävien resurssien takaamista aineettoman kulttuuriperinnön suojelun kannalta keskeisille tieteenaloille. Linjauksista huolimatta suunta tiedeyliopistoissa on ollut päinvastainen: taiteen- ja kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmia ja tieteenaloja on ajettu alas. Nykyinen kehityskulku johtaa tieteenalakatoon, joka tekee Unescon sopimuksen toteuttamisen mahdottomaksi.

Taiteiden tutkimuksen oppiaineet on suojattava koulutusalavastuulla

Esimerkiksi Helsingin yliopistolla on maassamme erityisasema ainoana estetiikan, teatteritieteen sekä elokuva- ja tv-tutkimuksen korkeakouluopetusta tarjoavana sekä tieteellistä tutkimusta tekevänä tahona. Musiikkitieteen alalla ainoastaan Helsingin yliopisto on profiloitunut nimenomaan suomalaisen musiikin tutkimukseen. Mikään muu taho ei tutki juuri suomalaista taidetta ja kulttuuria, ellemme tee sitä itse. Jatkuvat leikkaukset ovat kuitenkin vaarantaneet tämän.

Laaja-alaisen koulutuksen ja sivistyksen takaamiseen pyrkivä opetus- ja kulttuuriministeriön asetus määrittää eri alojen koulutusvastuut maamme yliopistoissa, mutta taiteiden tutkimuksen oppiaineet kirjallisuudentutkimusta lukuun ottamatta puuttuvat listalta. Myös elokuva- ja televisiotutkimus, estetiikka, musiikkitiede ja teatteritiede tarvitsevat koulutusvastuuasetuksen suojakseen, jotta näiden koulutusohjelmien sekä aineettoman kulttuuriperinnön jatkuvuus varmistetaan.

Taide- ja kulttuurialan erityisosaajia tarvitaan myös tulevaisuudessa

Kulttuurin ja kulttuurien tuntemus tarjoaa vakauttavan perspektiivin jatkuvassa murroksessa ja auttaa luomaan ymmärrystä ihmisten sekä kansakuntien välille. Sivistys on pyrkimystä laaja-alaiseen ymmärrykseen – ja tässä tieteenalat tarvitsevat toisiaan, samoin tarvitaan eri alojen syväosaajia.

Taiteiden tutkimuksesta valmistuneet työllistyvät nopeasti ja monipuolisesti muun muassa kulttuuritalojen, museoiden ja kaupunkien kulttuuritoimien hallinto-, suunnittelu-, opetus- ja johtotehtäviin. Tarvitsemme korkeakoulutettuja asiantuntijoita ylläpitämään taiteiden tukirakenteita ja jatkuvasti kasvavaa luovaa taloutta, puolustamaan sivistystä ja tuottamaan uusia ratkaisuja aikana, jolloin maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. 

Tasa-arvoa ja demokratiaa turvaava monialainen sivistys on vaarassa

Kulttuuriperintö on silta ihmisten välillä ja perusta, jolle kestävää tulevaisuutta rakennetaan. On avattava silmät sille, mihin rahoituksen leikkaukset ja nykyinen kehitys ovat johtamassa. Vielä ei ole myöhäistä kääntää suuntaa. Sivistysvaltio tarvitsee aidosti moniäänisiä ja monialaisia sivistysyliopistoja sekä turvatun taiteen kentän. Monialainen sivistys on viime kädessä paitsi oman kansakuntamme myös eurooppalaisen demokratian sekä tasa-arvon elinehto.

Mielipidekirjoitus aiheesta on julkaistu Helsingin Sanomissa 3.2.2023.

Hanna Korsberg
teatteritieteen professori
Helsingin yliopisto

Nea Leo
toiminnanjohtaja
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry