Taide ja kulttuuri hyvinvointimme kivijalkana
Vieraskynässämme väitöskirjatutkija ja Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan suunnittelija Niina Oinas korostaa kulttuurin ja taiteen asiantuntijoiden osaamisen laaja-alaisempaa tunnistamista ja hyödyntämistä myös muilla sektoreilla. Työllistävyyden lisäksi osaamisen tunnistaminen lisäisi samalla tulevaisuuden yhteiskuntamme toimivuutta, kehittymistä ja kestävyyttä.
Keskustelu taiteen ja kulttuurin yhteydestä ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ei ole ihan uusi ilmiö, mutta sekä tutkimustiedon että mielenterveyden haasteiden lisääntyessä aihe on maassamme kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Omaa lisäpainettaan hyvinvointiteemoihin luovat vuoden 2023 alussa aloittavat maakunnalliset hyvinvointialueet. Kuinka niissä tunnistetaan, tunnustetaan ja mahdollistetaan kulttuurihyvinvoinnin vaikuttavuus ja luodaan vaadittavat rakenteet? Missä menee kuntien ja maakuntien vastuut kulttuurin tuottamisen ja kulttuurihyvinvoinnin rajaamisessa?
Vuonna 2021 termi kulttuurihyvinvointi kirjattiin virallisesti suomalaiseen asiasanasto- ja ontologiapalveluun. Kulttuurihyvinvoinnilla viitataan yksilölliseen tai yhteisöllisesti jaettuun kokemukseen siitä, että taide ja kulttuuri ovat yhteydessä ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kulttuurihyvinvoinnin järjestäytymisen myötä kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijoiden ja toimijoiden verkosto on kehittynyt valtakunnalliseksi taiteen ja kulttuurin hyvinvointinäkökulman edistäjäksi, Taikusydän verkostoksi. Kulttuurihyvinvointi on viime vuosina vakiintunut käsitteeksi myös useiden kuntien strategiapapereissa ja lukuisissa maakunnallisissa strategioissa.
Hyvinvoinnin ytimessä luova ajattelu
Mitä meistä jokaisen tulisi tietää kulttuurihyvinvoinnista? Kulttuuri on meidän hyvinvoinnillemme tutkitusti yhtä merkittävä tekijä kuin oikeanlainen ravinto, liikunta ja riittävä uni. On tutkittu, ja saatu useiden kokemusasiantuntijoiden kautta vahvistettua tietoa siitä, että taiteen ja kulttuurin erimuodot kehittävät empatia- ja vuorovaikutustaitojamme, ylläpitävät toimintakykyämme, ennaltaehkäisevät fyysisen terveyden ja erityisesti mielenterveyden ongelmiamme, mutta ne myös nopeuttavat paranemisprosessia ja antavat helpotusta vaikeaan elämäntilanteen tai esimerkiksi kipujen sietämisen keskelle. Nämä tutkimustulokset vievät ajatuksemme helposti sosiaali- ja terveysalan asiakaspinnoille, mutta on tärkeää muistaa, että kulttuurihyvinvointi koskettaa meistä ihan jokaista, koko elämänkaaren ajan. Helposti ajatellaan, että minä en osaa piirtää tai laulaa, en siis ole luova tai taiteellinen. Luovuus on todellisuudessa ihmisten yksi perusominaisuuksista. Avaamalla ja rakentamalla omanlaisemme positiivisen taide- ja kulttuurisuhteen itsellemme, edistämme omaa elämänlaatuamme tehokkaammin kuin arvaammekaan.
Sen sijaan, että nähtäisiin taidekentän uusiutuminen uhkana, korostaisin itse mieluummin uusien sektoreiden työllistävää vaikutusta ja taiteen asiantuntijoiden osaamisen laaja-alaisempaa tunnistamista merkittävänä osana tulevaisuuden yhteiskuntamme toimivuutta, kehittymistä ja kestävyyttä.
Taiteen itsearvoisen tekemisen ja hyvinvointisektorin tavoitteiden yhdistäminen ovat aiheuttaneet kiivaitakin keskusteluja taiteen välineellistämisen pelosta. Useat hankkeet pohtivat ja kehittävät keinoja, miten taiteen vapaatila ja luovuuden mahdollistuminen tuotaisiin uusiin ympäristöihin samaan aikaan kun yhteiskunnassa on valtavasti pahoinvointia sekä kohtaamisen, läsnäolon ja luovan tilan puutetta. On tärkeää, että taide ja taidealan asiantuntijat ovat aktiivisesti mukana tässä keskustelussa. Kehittämistyössä keskeisessä toimijaroolissa taiteen asiantuntijat ovat luomassa edellytyksiä ammattimaiselle toiminnalle uusien alojen sisällä. Samaan aikaan uuden alan taiteilijalla on ennen kaikkea oltava ammattitaito kohdata ihmiset läsnäolon kautta sekä kommunikoida ja vastaanottaa palautetta kanssatoimijoilta. Sen sijaan, että nähtäisiin taidekentän uusiutuminen uhkana, korostaisin itse mieluummin uusien sektoreiden työllistävää vaikutusta ja taiteen asiantuntijoiden osaamisen laaja-alaisempaa tunnistamista merkittävänä osana tulevaisuuden yhteiskuntamme toimivuutta, kehittymistä ja kestävyyttä.
Taidetta sote-sektorilla?
Sosiaali- ja terveyssektorilla on viime vuosina lisääntyvissä määrin törmätty laitoksissa ja yksiköissä vieraileviin taiteilijoihin ja taideprojekteihin. Taide on levittäytynyt uusille alueille samaan aikaan, kun laajempi ymmärrys kulttuurihyvinvoinnista on kasvanut. Pääasiassa yhteisötaiteelliset prosessit ja taiteilijavierailut ovat keskittyneet osallistaviin asiakas- ja potilaskokemuksiin, mutta yhä enemmän kulttuurihyvinvoinnissa huomioidaan myös henkilöstön hyvinvoinnin näkökulmaa. Lapin yliopiston hallinnoimassa Työtaide: esiselvitys taideinterventioista työyhteisöihin hankkeessa pilotoimme skaalautuvaa taideperustaista toimintamallia erityisesti sote-sektorin työhyvinvoinnin tueksi.
Euroopan rakennerahaston (ESR) rahoittamassa esiselvityshankkeessa haettiin suuntaviivoja kahden erilaisesta kentästä ponnistavan alan yhteistyöhön ja uusiin moniammatillisiin konkreettisiin toimintamuotoihin. Tarkoituksena on jatkokehittää taiteellisen toiminnan roolia sosiaali- ja terveysalan rajapinnoilla niin, että toimintakulttuurien ja asenteiden muutos lähtisi tulevaisuudessa yhä enemmän jo koulutusten tasolta. Taiteessa puhutaan paljon vapaasta tilasta ja ei-tietämisen tarpeesta. Tällainen termistö on outoa tarkoin säädellylle sosiaali- ja terveysalalle, mutta käytännön tasolla huomaa, että juuri sille, hetken hengähdykselle, aidolle läsnäololle ja luovalle ajattelulle, on iso tarve sote-ammattilaisten työn arjessa.
Taide ihmettelyn ja oivallusten kenttänä
Vaikka taiteilijavierailut olisivat arkipäiväistyneet sote-alan yksikössä, henkilöstön kannatusta tai tukea toiminta ei aina saa. Joskus ulkopuolinen toiminta koetaan häiriötekijäksi arjen keskellä, eikä tällöin voida puhua hyvinvoinnin edistämisestä vaan toiminta saattaa jopa heikentää työpaikan ilmapiiriä.
Olisi äärimmäisen tärkeää kuulla ja ottaa mukaan henkilöstön jäseniä taiteilija-yhteistyön suunnitteluun ja toteutukseen alusta alkaen. Vain sitoutuneen henkilöstön kautta voidaan saavuttaa pysyviä toimintakulttuurin muutoksia.
Olisi äärimmäisen tärkeää kuulla ja ottaa mukaan henkilöstön jäseniä taiteilija-yhteistyön suunnitteluun ja toteutukseen alusta alkaen. Vain sitoutuneen henkilöstön kautta voidaan saavuttaa pysyviä toimintakulttuurin muutoksia. Toisinaan jo sanana taide koetaan hieman luotaantyöntäväksi ja jollakin tavalla uhkaavaksi. Tässäkin hankkeessa oli kuitenkin ilo nähdä osallistujissa tapahtuva muutos, kun he huomasivat, että taide tässä yhteydessä on yhteistä ihmettelyä, asioiden ja ajatusten jäsentelyä, lupa olla omanlaisensa juuri sellaisena kuin siinä hetkessä on. Yhden osallistujan prosessin kiteyttävä oivaltava toteamus olikin se, että taidetta on monenlaista.
Osallistujilta tuli lähes poikkeuksetta palautetta, että pysähtyminen hetkeen ja olemisen äärelle tuntui voimauttavalta ja tarpeelliselta. Taidetyöpajojen osallistujat kommentoivat muun muassa, että vastaavaa toimintaa pitäisi olla enemmänkin, etteivät he vain menisi rutinoituneessa putkessa läpi työuran. Pahimmillaan henkilöstö koki toisinaan, että työpäivä on vain sitä, että odotetaan koska työvuoro loppuu ja seuraava alkaa. Yhteisten maalausharjoitusten, leikillisten draamaharjoitusten ja sanataiteen keinoin löydettiin uusia puolia niin itsestä, työyhteisöstä kuin taiteen käsitteistäkin. Taideperustaisen toiminnan mukana karisee omat vanhat ennakkokäsitykset taiteen ja kulttuurin yläluokkaisuudesta. Samalla ymmärrys ja arvostus taiteen ja kulttuurin ammattimaista toimintaa kohtaan kasvaa. Työuransa loppupuolella ollut sosiaalialan ohjaaja totesi, että vuosien varrella kaikista yhteisöllisyyttä tavoittelevista konsulttipalveluista tämä taiteelliseen prosessiin pohjautuva toiminta oli ehdottomasti vaikuttavin:
”Tässä oli se, että saatiin olla ihan omia itsejämme eikä ollut paineita suorittaa mitään. Eikä tullut ulkopuolelta liimattuna se, että olkaa nyt yhteisöllisiä vaan me itse tehtiin se omalla tavallamme.”
Niina Oinas
***
Niina Oinas toimii väitöskirjatutkijana Lapin Yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy taiteilijoiden aseman vahvistamiseen sosiaali-, terveys- ja hoiva-alan rajapinnoilla. Hän työskentelee tällä hetkellä suunnittelijana Taiteiden tiedekunnassa ja koordinoi työnsä ohella Lapin Taikusydän verkostoa. Sosiaalisesti suuntautuneen työnsä vastapainoksi Niina viettää vapaa-aikansa mieluiten metsälenkeillä, joogassa tai omaa taidetta tehden.
Kuva:
Niina Oinas
