mari.kettunen@taku.fi

Kuvassa Henri Turunen

TAKUn jäsenen uratarina – esittelyssä Henri Turunen

28.4.2022

Tällä hetkellä Henri työskentelee Oulun kaupungin Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -kokonaisuuden vastaavana tuottajana sekä toimii  TAKUn toisena alueyhteyshenkilönä Oulussa. Aktiivinen kulttuuriyhdistystoiminta voi Henrin mukaan toimia myös hyvänä väylänä työelämään.

Kuvassa TAKUn hallituksen jäsen 2022 Henna Karhapää

TAKUn hallituksessa – esittelyssä Henna Karhapää

21.4.2022

Henna Karhapää on TAKUn hallituksen jäsen vuonna 2022. Tutustu Hennaan ja hänen urapolkuunsa sekä hänelle tärkeisiin taide- ja kulttuurialan työelämän kysymyksiin.

TAKUssa uusi järjestökoordinaattori

12.4.2022

TAKUn uudeksi järjestökoordinaattoriksi valittiin filosofian maisteri Helmi Saukkoriipi, joka aloitti työnsä 1.4. Tutustu Helmiin!

TAKUn jäseniä lakossa ympäri Suomen: kuntasektorilla palkkaohjelmalle tarve!

5.4.2022

Kunta-alan työntekijöiden palkat ovat laahanneet jäljessä jo vuosikausia. TAKUn edustamia taide- ja kulttuurialan asiantuntijoita arvostetaan juhlapuheissa, mutta palkassa arvostus ei näy. Kuntasektori tarvitsee monivuotisen palkkaohjelman. Asiaa vauhditetaan lakoilla ympäri Suomen.

Taide ja kulttuuri hyvinvointimme kivijalkana

30.3.2022

Taide ja kulttuuri tukevat hyvinvointiamme. Vieraskynässämme väitöskirjatutkija ja Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan suunnittelija Niina Oinas korostaa taiteen asiantuntijoiden osaamisen laaja-alaisempaa tunnistamista ja peräänkuuluttaa sen hyödyntämistä myös muilla sektoreilla.

nainen polkee kirjastopyörää torilla

Mitä kulttuurityöläisen palkka kertoo alan arvostuksesta?

25.3.2022

Arvostetaanko Suomessa kulttuuria? Kysymys tulee mieleen, kun seuraa sitä, miten valtio on kohdellut koronan kourissa kamppailevaa alaa. Pinnalla ovat olleet sektorin saamat vaatimattomat korvaukset pandemian aiheuttamista vahingoista. Pitkään on puhuttu myös kulttuurialan toimijoiden heikosta palkkauksesta erityisesti kuntien palveluksessa.

istuva yleisö

Tasa-arvo työyhteisön toiminnassa

18.3.2022

Suomen kansallisoopperan ja -baletin henkilöstöpäällikkö Hanna Fontana pohtii Vieraskynässä tasa-arvoa työyhteisön toiminnassa. Lue lisää!

Työehtosopimusneuvottelut käynnissä

15.3.2022

Tällä hetkellä neuvottelukierros on edennyt niin, että valtiolle ja kirkon palkansaajille on saatu neuvoteltua uudet virka- ja työehtosopimukset. Yliopistosektorin neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Sen sijaan kunta-alan neuvottelut ovat tauolla, ja ala on tällä hetkellä sopimuksettomassa tilassa. Myös AVAINTA-sopimuksen osalta työnantaja on keskeyttänyt neuvottelut.

Avoimuus mielen ongelmista on voitto työntekijälle ja työnantajalle

23.2.2022

Mielenterveyden ongelmat työpaikoilla ovat tabuja, joita usein salaillaan. Työpaikoilla voidaan kuitenkin ehkäistä mielenterveyden ongelmia parantamalla kognitiivista ergonomiaa, mikä edellyttää kuitenkin avoimuutta ongelmista.