Vuoden 2020 TAKUtuen saajat on valittu. Tänä keväänä myönnettiin 1000 euron suuruinen TAKUtuki kahdelle opinnäytetyön tekijälle. Valintakriteereinä painotettiin opinnäytetöiden aiheiden kiinnostavuutta sekä merkitystä taide- ja kulttuurialalle.

Palkittujen töiden aiheet ovat TAKUlle läheisiä ja kiinni tässä ajassa. Palkituilla opinnäytetöillä TAKU nostaa esiin raikkaan esimerkin taiteellisen tutkimuksen mahdollisuuksista sekä näkökulmia tapahtumajärjestäjien työhyvinvointiin.

TAKUtuen hakijoiden taustat toivat esiin TAKUn jäsenistön monipuolisuuden upealla tavalla - tukea haettiin seitsemästä yliopistosta ja kuudesta ammattikorkeakoulusta, yhdeksällätoista maisterin opinnäytteellä, kahdeksalla AMK-opinnäytteellä, kolmella kandidaatin työllä ja kahdella YAMK-opinnäytteellä.

Yhteensä 32:n hakemuksen joukosta TAKUn hallituksesta koostunut raati valitsi anonyymisti tuen (á 1 000 €) saajiksi seuraavat jäsenemme:

Heidy Tiits-Tikkanen
Aalto-yliopisto, Kuvataidekasvatus, TaM

Jenna Lahtinen
Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kulttuurituotannon tutkinto-ohjelma, YAMK

 

Tutustu palkittuihin töihin ja tutkimusaiheisiin

Heidy Tiits-Tikkanen, Aalto-yliopisto, Kuvataidekasvatus, TaM
Heidy Tiits-Tikkasen opinnäytetyössä KARKKINÄLKÄ - Taiteellinen tutkimus taidegrafiikasta nautintotaitona kietoutuvat yhteen sekä henkilökohtainen tarve rakentaa vahvempi ymmärrys hänelle itselleen sopivasta ja hedelmällisestä taiteellisesta prosessista että laajempi yhteiskunnallinen näkökulma taiteen tehtäviin ja nautinnon rooliin niissä. Tiits-Tikkanen on toteuttanut taiteellista tutkimustaa taidegrafiikan menetelmin yhdistellen serigrafiaa monotypiamaiseen prässityöskentelyyn. Opinnäytetyön fokus on kuitenkin produktin sijaan prosesissa ja sen myötä muodostuneissa huomioissa, joita hän on avannut työnsä kirjallisessa osuudessa. Prosessin painopisteitä ovat värin sekoittamisen ja paperille siirtämisen tuottama kehollinen mielihyvä, nautinnon ja nautintotaitojen yhteiskunnallinen merkitys sekä taiteen ja sosiaalisen median suhde.

"Opinnäytetyöni on toiminut ja tulee toimimaan ratkaisevassa roolissa muotoillessani taidegrafiikan pajan toimintaa kollegani kanssa. Visiomme on perustaa taloudellisesti ja sosiaalisesti saavutettava taidetila, jonka toiminta rakentuu jakamis-, kierto- ja solidaarisuustalousajattelun periaatteille", Tiits-Tikkanen kertoo. Opinnäyte on jätetty arvioitavaksi 11.5.2020.

Tiits-Tikkasen aiheen näkökulma nautinnon ja nautintotaitojen yhteiskunnallisesta merkityksestä yhtenä taiteen tehtävänä sekä taiteellisen prosessin herättämät ajatukset ja tunteet tutkimisen kohteina ovat kiinnostavia. Kehollisuus ja mielihyvän käsittely taiteen eri kentillä on kiinni tässä ajassa. Tiits-Tikkasen opinnäyte tarttuu siihen kuvataiteen näkökulmasta.

 

Jenna Lahtinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kulttuurituotannon koulutusohjelma, YAMK

Jenna Lahtisen opinnäytetyö Ylitöitä ja raatamista ihannoivaa työkulttuuria? - Kotimaisten elävän musiikin tapahtumajärjestäjien työhyvinvointi on nykytila-analyysi elävän musiikin tapahtumajärjestäjien työhyvinvoinnista kotimaisilla kevyen musiikin alalla. Aineisto perustuu Suomen musiikkitapahtumien verkosto LiveFIN ry:n kanssa tehtyyn sähköiseen kyselytutkimukseen, joka toteutettiin marras-joulukuussa 2019, sekä sen pohjalta järjestettyyn ryhmähaastatteluun, joka järjestettiin julkisena paneelikeskusteluna MARS - Music. Assembly. Research. Showbusiness. -musiikin ammattilaistapahtumassa helmikuussa 2020. Analyysin pohjalta opinnäytteessä syntyi kehittämisehdotuksia siitä, kuinka tapahtumajärjestäjät voisivat työssään voida jatkossa entistä paremmin. Opinnäytetyö valmistui huhtikuussa 2020.

Lahtisen opinnäytetyö nostaa esiin alalla vallitsevia työhyvinvoinnin ongelmia ja tarjoaa ratkaisuja tapahtumajärjestäjien työhyvinvoinnin parantamiseen. Lahtisen työn teema on TAKUlle tärkeä, jotta alan käytäntöjen puutteet tiedostetaan entistä paremmin ja ne tehdään näkyviksi. Työn tulokset ja kehitysehdotukset tarjoavat myös mahdollisuuden peilata niitä muihin kulttuurialan projektiluontoisiin tehtäviin.

Kiitos kaikille TAKUtuen hakijoille ansiokkaista hakemuksista ja mielenkiintoisista tutkimusaiheista sekä onnittelut hiljattaisen tai lähitulevaisuudessa häämöttävän valmistumisen johdosta!

TAKUtuen saajat