Eri sektoreiden työ- ja virkaehtosopimuksia koskevat neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä.

TAKUn jäseniä valtion, kunnan, kirkon ja yliopistojen sopimuspöydissä edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja yksityisen sektorin neuvotteluissa Ylemmät Toimihenkilöt YTN. TAKU on Akavan Erityisalojen kautta mukana neuvottelujärjestöjen työssä.

Vaikeimmat kysymykset kaikissa neuvottelupöydissä ovat kiky-tunnit, niiden poistaminen tai korvaaminen sekä palkkaratkaisun taso ja toteuttamisen muoto. Kuntasektorilla tavoittelemme lisäksi pitkäjänteistä palkkaohjelmaa, jolla olisi mahdollisuus korjata työn vaativuuteen nähden alipalkattujen työntekijöiden, esimerkiksi kuntien kulttuurituottajien, palkkatasoa.

JULKINEN SEKTORI

Julkisen sektorin kaikilla sopimusaloilla neuvottelut ovat vasta käynnistyneet. Neuvottelujen ilmapiiri on ollut toistaiseksi hyvä, mutta palkansaajien ja työnantajan tavoitteet ovat varsin kaukana toisistaan. JUKOn kaikki sopimukset päättyivät maaliskuun lopussa ja neuvottelujen tahti tiivistyy edessä olevien viikkojen aikana kaikissa neuvottelupöydissä.

Neuvottelujärjestömme JUKO on kehottanut varautumaan myös tilanteeseen, jossa neuvottelut kariutuvat ja jäseniltä edellytetään valmiutta puolustaa tavoitteita myös työtaistelutoimenpitein. Työtaistelut ovat aina viimeinen keino, mutta niihin valmistautuminen on välttämätöntä.

Lue lisää: https://www.juko.fi/

YKSITYINEN SEKTORI

Yksityisen sektorin syksystä saakka käynnissä olleet ja hitaasti edenneet neuvottelut nytkähtivät eteenpäin helmikuussa. Nyt akavalaisia edustava neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN on hyväksynyt työehtosopimuksen jo kuudelle alalle.

YTN neuvottelee yhteensä 30 alan sopimukset kevään loppuun mennessä, joten kierros on yksityissektorillakin vielä täysin kesken. Rahoitusalalla alkoi 27.2. ylityökielto neuvottelujen vauhdittamiseksi.

Seuraa neuvottelujen etenemistä

Akavan Erityisalat kokoaa verkkosivuilleen ajankohtaista tietoa sopimusneuvotteluista.

Voit myös itse osallistua viestintään somessa. JUKO twiittaa neuvotteluista tunnuksilla #neuvotellen2020 ja #sopien2020.

Heräsikö kysyttävää tai kommentoitavaa sopimustilanteesta? Älä epäröi ottaa yhteyttä Akavan Erityisalojen sopimusalavastaaviin. Yhteystiedot löydät tästä:


YTN-alojen työehtosopimukset 

Amalia Poutanen, neuvottelupäällikkö
p. 0201 235 336, amalia.poutanen@akavanerityisalat.fiKunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset, Avaintes 
Jaakko Korpisaari, neuvottelupäällikkö
p. 0201 235 363, jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fiValtion yleinen virka- ja työehtosopimus, yksityisten museoiden työehtosopimus
Kari Eskola, työmarkkinalakimies
p. 0201 235 367, kari.eskola@akavanerityisalat.fi

Yliopistojen yleinen työehtosopimus, Avaintes
Anna Zibellini, työmarkkinalakimies
p. 0201 235 353, anna.zibellini@akavanerityisalat.fi