TAKUn jäsen Tero Uuttana on taustaltaan yhteiskuntatieteilijä kulttuuripolitiikan maisteriohjelmasta. Harrastuneisuus kulttuurin parissa johti työhön kulttuurialalla ja tällä hetkellä aika kuluu kotona esikoislapsen touhuja ihmeteltäessä.

Kuka olet?

Olen 37-vuotias kulttuurialan sekatyöläinen ja valmistunut kulttuuripolitiikan maisteriohjelmasta Jyväskylästä yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Viimeksi työskentelin Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla kaksoistittelillä taidetoiminnan asiantuntija / TOKYO ry:n toiminnanjohtaja. Olen ollut taas työnhakijana määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä, mutta aika on mennyt tehokkaasti hetki sitten syntyneen esikoislapsen ihmettelyyn ja hoivaamiseen. Asumme perheemme kanssa Helsingissä Linnanmäen lähettyvillä. Vapaa-ajalla tulee harrastettua kulttuuria painottuen elokuviin, musiikkiin ja videopeleihin. Lisäksi järjestän kuukausittaista Totuus elokuvasta -visaa Helsingissä ja olen aktiivisesti mukana Kallio-liikkeen toiminnassa muun muassa.

27

Urapolkusi?

Minusta piti tulla alun perin psykologi, mutta en päässyt sisään. Pääsin kuitenkin sisään opiskelemaan tilastotiedettä ja päädyin sivupolkujen kautta lopulta opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa, kun yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat yhä enemmän. Kulttuuri on myös aina kiinnostanut monissa muodoissaan, joten suuntauduin kulttuuripolitiikkaan kandivaiheessa ja hain opiskelemaan kulttuuripolitiikan maisteriohjelmaan, josta valmistuin 2014.

Opiskeluiden aikana päädyin tekemään tapahtumia Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurivaliokunnan kautta monissa merkeissä. Sitä kautta harrastuneisuus muuttui lopulta myös ammattitaidoksi. Opiskeluaikoina tein myös DJ-hommia sivutyönä ja sitä kautta päädyin Freetime-yökerhoon ohjelmavastaavaksi viideksi vuodeksi.

Pitkään Jyväskylän Kampus Kinossa erilaisia hommia tehneenä päädyin valmistumisen jälkeen tuottamaan vuoden 2015 Arktisen Upeeta -elokuvafestivaalia. Heti sen paketoituani aloitinkin jo toisen festivaalin parissa, kun työt monitaiteellisella Suomen parhaalla ilmaisfestivaalilla Yläkaupungin Yöllä alkoivat. Yötöissä olinkin neljän festivaalin verran, kunnes aloitin työt AYY:llä 2018.

Erityiset kiinnostuksen kohteet koskien taide- ja kulttuurialan työelämää?

Itsensätyöllistäjien asiat kiinnostavat, koska niistä on omakohtaista kokemusta. Erilaisten työn muotojen yhteensovittaminen nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässämme ei ole aina helppoa, ja asioita tulisi kehittää oikeudenmukaisimmiksi ja sujuvammiksi.

Myös taiteen vapaan kentän ja kolmannen sektorin asiat kiinnostavat. Järjestöpuolella tehdään todella paljon todella tärkeää työtä, mutta resursseista on aina pulaa. Taiteen julkisella rahoituksella tulisi tukea enemmän kolmannen sektorin työtä.

Funny fact sinusta?

Olen katsonut kaikki Internet Movie Databasen top250-listalla olevat elokuvat, tai sen mukaan, mitä lista oli alkuvuonna 2015. Nyt on taas kymmenisen katsomatta. Siihen kuului yllättävän monta yllättävän pitkää Bollywood-elokuvaa, jotka eivät mielestäni olleet ihan mestariteoksia, mutta niissä oli sitäkin enemmän tanssi- ja laulukohtauksia.

 

***

Voit olla yhteydessä Teroon, jos haluat keskustella itsensätyöllistämisestä, kulttuuripolitiikasta tai tekijänoikeuksista. Katso täältä Teron yhteystiedot sekä myös muiden hallituksemme jäsenten erityiset kiinnostuksen kohteet.

Tässä TAKUn hallituksessa -sarjassa esittelemme hallituksemme jäsenten taustoja, urapolkuja ja taide- ja kulttuurialan työelämän erityisiä mielenkiinnon kohteita. Haluamme tehdä näkyväksi, millainen porukka TAKUa luotsaa ja tuoda esiin alan asiantuntijoiden vahvaa ja monipuolista osaamista.