Avainsana: #olenhumanisti

Olen humanisti -kampanja laajenee

18.8.2020

 

Viime vuonna lanseeramamme Olen humanisti -kampanja laajenee uusien yhteistyökumppaneiden ja viestintäkanavien myötä. Kampanja nostaa esiin humanistien osaamisen ja merkityksen työelämälle.

Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty Olen humanisti -kampanjamme on saanut uunituoreet verkkosivut ja LinkedIn-sivun jo viime vuonna lanseeratun Facebook-sivuston ja Instagram-tilin lisäksi. Myös kumppaniverkostomme on laajentunut kahdella mukaan tulleella järjestöllä.

Löydät verkkosivuilta jo nyt viime syksyisen kampanjamme uratarinat sekä pian myös ajankohtaisia tietoiskuja humanistiselta alalta. Julkaisemme pian tämän vuoden upeiden humanistien inspiroivia uratarinoita, joten kannattaa ottaa kampanja seurantaan ÄN-YY-TEE nyt!

Vuoden 2019 kampanjan aikana humanistit jakoivat uratarioitaan omatoimisesti myös LinkedIn:ssä. Uratarinoiden lisäksi haastamme LinkedIn:ssä työnantajia tunnistamaan organisaationsa tarpeet humanistien osaamiselle ja tunnistamaan myös rekrytoidessa, milloin paikkaan paras valinta olisikin osaaja humanistisella taustalla. Ennen kaikkea rohkaisemme työnantajia ylistämään organisaatioidensa humanistien monipuolista ja joustavaa osaamista.

TAKUn jäsenten yleisin tutkintonimeke on FM. Tänäkin syksynä iso osa 2700:sta opintonsa aloittavasta humanistista ympäri Suomen on taide- ja kulttuurialan humanisteja. Myös monet ammattikorkeakouluissa opiskelleet TAKUn jäsenet ovat humanistisella alalla ja voivat  tunnistaa itsensä tunnisteesta #olenamkhumanisti.

Voit seurata kampanjaa Instagram:ssa, LinkedIn:ssä ja Facebook:ssa ja ladata profiilikuvaasi Olen humanisti -kehykset. Jaa myös oma tarinasi tunnisteella #olenhumanisti. Näin voimme välittää muille myös sinun tarinaasi kampanjamme sivuilla.

Vuoden 2019 humanisteja: Professori Jaakko Hämeen-Anttila, Suomen Taiteilijaseura⁠n toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki, Koneen Säätiö⁠n johtaja Anna Talasniemi, Akavan johtava asiantuntija Hanna-Maija Kause, Oulun museo- ja tiedekeskus Luupin tapahtumatuottaja Uula Neitola, Delinguan toimitusjohtaja Katja Virtanen, Tanssin talon johtaja Matti Numminen, Flow Festivalin artistituotannon vastaava Maiju Talvisto ja Finavian tietohallintojohtaja Leyla Akgez-Laakso

Vuoden 2019 kampanjan humanisteja:
Professori Jaakko Hämeen-Anttila, Suomen Taiteilijaseura⁠n toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki, Koneen Säätiö⁠n johtaja Anna Talasniemi, Akavan johtava asiantuntija Hanna-Maija Kause, Oulun museo- ja tiedekeskus Luupin tapahtumatuottaja Uula Neitola, Delinguan toimitusjohtaja Katja Virtanen, Tanssin talon johtaja Matti Numminen, Flow Festivalin artistituotannon vastaava Maiju Talvisto ja Finavian tietohallintojohtaja Leyla Akgez-Laakso

 

Olen humanisti -kampanjan järjestävät TAKUn lisäksi Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat, Museoalan ammattiliitto MAL ja Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt.

http://taku.web30.neutech.fi/site/wp-content/uploads/2017/05/cropped-taku_favicon.png
Lue lisää

Olen humanisti -kampanja tulee taas - kerro meille tarinasi!

13.5.2020

 

Etsimme humanistitaustaisia jäseniämme esiteltäväksi Olen humanisti -kampanjamme, joka jatkuu jälleen syksyllä. Mitä hyötyä tai mahdollisia haasteita humanistisesta koulutustaustasta tai tutkinnosta on juuri sinulle ollut urallasi?

Olen humanisti -kampanjan tavoitteena on lisätä tietoa humanistisista aloista ja parantaa humanististen tutkintojen arvostusta työmarkkinoilla. Kampanjaan liittyvissä uratarinoissa avataan, miten erilaisille aloille ja moniin erilaisiin tehtäviin humanististen tieteiden tutkinnolla voi työelämässä sijoittua. Aiempiin Olen humanisti -kampanjan sisältöihin voit tutustua Facebookissa ja Instagramissa. #olenhumanisti.

Haluatko osallistua omalla tarinallasi vuoden 2020 kampanjaan? Esittelysi kuvan kera voit jättää täällä 31.5. mennessä.

Olen humanisti -kampanjan järjestävät TAKUn lisäksi Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat, Museoalan ammattiliitto MAL ja Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt.

insta-olenhumanisti
http://taku.web30.neutech.fi/site/wp-content/uploads/2017/05/cropped-taku_favicon.png
Lue lisää

Olen humanisti -kampanja nostaa esiin humanistien monipuolista osaamista

30.8.2019

 

Kampanjan taustalla on kolme Akavan Erityisalojen jäsenyhdistystä: Kieliasiantuntijat ry, Museoalan ammattiliitto MAL ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU, jotka yhdessä haluavat lisätä tietoutta humanistien monipuolisesta osaamisesta. Valtakunnallinen kampanjaviikko on 2.–8.9.2019.

Olen humanisti -kampanjan tavoitteena on parantaa humanististen tutkintojen arvostusta yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Rekrytoivilla työnantajilla, joiden oma koulutustausta on erilainen, ei aina ole ymmärrystä humanististen tutkintojen tarjoamasta monipuolisesta osaamisesta. Tutkintojen monipuolisuus on kuitenkin nykyisessä työelämässä huomattava etu, sillä humanisti voi tarttua hyvin erilaisiin tehtäviin.

Humanistien vahvuutena työelämässä ovat muun muassa ympäröivän maailman ja ihmisten toiminnan syvällinen ymmärtäminen. Humanistit hahmottavat suuria kokonaisuuksia ja heillä on kyky ajatella kriittisesti. Näistä taidoista on etua monenlaisissa organisaatioissa ja tehtävissä.

”Suomessa on pitkään arvostettu ns. kovia tieteitä, joiden varjoon humanistinen osaaminen herkästi jää. Ihmisymmärrystä kuitenkin tarvitaan työelämässä monilla eri osa-alueilla, esimerkiksi teknologian kehittämisessä. Osa humanistisen tutkinnon arvostuksen puutteesta johtuu varmasti siitä, että humanistien osaamista ei yhteiskunnassa tunnisteta tai ymmärretä. Sitä yritämme tällä kampanjalla korjata”, painottaa Kieliasiantuntijat ry:n asiantuntija Taina Ukkola.

”Haluamme etenkin uuden sukupolven humanistien saavan monipuolisen käsityksen työtehtävistä, joihin tutkinnolla voi sijoittua tutkijauran lisäksi. Oman alan erityisosaamisen lisäksi humanisteille tyypillisestä laaja-alaisesta ihmisten toiminnan ymmärtämisestä on hyötyä missä tahansa työssä”, muotoilee TAKUn järjestökoordinaattori Sini Myllyniemi.

Mukana kampanjassa on mm. professori Jaakko Hämeen-Anttila, Koneen Säätiön johtaja Anna Talasniemi  ja Flow Festivalin⁠ artistituotannon vastaava Maiju Talvisto. Kampanjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa Instagramissa ja Facebookissa tunnisteella @olenhumanisti. Voit jakaa myös oman uratarinasi tai ajatuksesi humanismista tunnisteella #olenhumanisti ja ladata Olen humanisti -kehykset Facebookin profiilikuvaasi.

 

Lisätietoja:
Sini Myllyniemi, järjestökoordinaattori

sini.myllyniemi@taku.fi
040 561 8967

 

insta-olenhumanisti
http://taku.web30.neutech.fi/site/wp-content/uploads/2017/05/cropped-taku_favicon.png
Lue lisää