TAKUn ilme uudistuu, tervetuloa uusille nettisivuillemme!

Miika Sillanpää / 30.6.2017

TAKUn uutta ilmettä on kehitelty viime syksystä lähtien ja nyt työ alkaa vähitellen olla valmista esiteltäväksi. Uudet nettisivut ovat kesän ajan koekäytössä.

Osana TAKUn viestinnän kokonaisuudistusta yhdistyksen visuaalinen ilme on laitettu kokonaan uusiksi. Samassa rytäkässä pitkään ja uskollisesti palvellut vanha taku.fi-sivusto on päästetty ansaitulle eläkkeelle, ja tämä uusi sivusto jolla nyt olet on rakennettu täysin puhtaalta pöydältä.

Sivusto on siis vielä kehityksen alla, mutta valtaosa tärkeimmistä sisällöistä ja toiminnallisuuksista on jo olemassa. Puuttuvia kuvia tai taitollisia omituisuuksia ei kannata säikähtää, sillä konepellin alla korjauksia tehdään edelleen. Sivujen rakenteen ja sisältöjen hiomista jatketaan myös jäsenistöltä ja käyttäjiltä saadun palautteen perusteella, joten jos sivustolla vieraillessasi saat jonkin ajatuksen siitä, miten asiat voisivat olla paremmin, voit jättää viestin vaikkapa palautelomakkeen avulla.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena on ollut karsia päällekkäisiä sisältöjä ja tehdä vanhojen sivujen varsin runsas tietomäärä helpommin jäsenneltäväksi. Nämä uudet sivut ovat toivottavasti rakenteeltaan yksinkertaisemmat ja asiat helpommin löydettävissä. Puuttuvaa sisältöä lisäillään vielä kesän aikana ja lomien jälkeen, jolloin myös tapahtumakalenteri, eri kieliversiot ja vastaavat ominaisuudet saadaan toimintaan. Olennaisten tietosisältöjen pitäisi kuitenkin löytyä sivuilta jo nyt. Jos et kuitenkaan löydä haluamaasi tietoa, jäsenpalveluihin ja edunvalvontaan liittyvää informaatiota on saatavilla Akavan Erityisalojen kautta myös kesän aikana.

Uusi sivusto mahdollistaa myös sen joustavamman ja helpomman muokkaamisen vastaamaan paremmin jäsenistön toiveita ja tarpeita. Kehitysideoita ja parannusehdotuksia saa vapaasti esittää!

Lue lisää
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

TAKU ry on Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö.