Ajankohtaista
Toistamme jo kaksi vuotta sitten esittämämme vaatimuksen: TAKU edellyttää, että valtio pelihaittojen vähentämiseen tähtäävien toimien yhteydessä ottaa takaisin vastuun sille kuuluvien tehtävien ja toimintojen rahoituksesta. Kyse on arvoista ja arvostuksesta. Jos pelitulojen menetyksiä ei nyt korvata budjettirahoituksella, uudistuksen yhteiskunnalliset hyödyt jäävät negatiivisiksi.
Lue lisääVäestön moninaistuminen otettava huomioon kaikessa taide- ja kulttuuripoliittisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa
Lue lisääTAKUn hallituksen varajäsenen Virpi Immonen työskentelee Fullsteam Management Oy:n toimitusjohtajana, managerina sekä music supervisorina. Koulutukseltaan hän on Medianomi AMK.
Lue lisääTAKUn työharjoittelija Maria Paloma Velazquez viimeistelee opintojaan Aalto yliopiston VICCA-maisteriohjelmassa. Unkarista kotoisin oleva Maria tuo myös tuulahduksen kansainväliseltä kulttuurikentältä.
Lue lisääTAKUn hallituksen varajäsenen Mirja-Riitta Sjöholmin urapolku on kulkenut hoitoalalta kulttuurialalle. Tällä hetkellä hän toimii kulttuurihistoriallisen hankkeen projektipäällikkönä.
Lue lisääTAKUn hallituksen opiskelijajäsen Anni Hurme opiskelee audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa. Opintojen pariin hän palasi oltuaan jo hetken työelämässä.
Lue lisääIlmoittautuminen kevään 2021 webinaareihin on avattu. Uusia teemoja tulee mukaan pitkin vuotta, joten kannattaa kurkata koulutuskalenteriamme usein!
Lue lisääTAKUn hallituksen jäsen Salla on johtamisen ja viestinnän asiantuntija, joka syttyy kulttuurialan rakenteiden ja organisaatioiden kehittämisestä.
Lue lisääTAKUn hallituksen jäsen Johanna työskentelee Suomen tietokirjailijat ry:n tapahtumatuottajana ja on vapaa-ajallaan intohimoinen kulttuurin kuluttaja.
Lue lisääTaide- ja kulttuurialan mentorointiohjelmaan tuli runsaasti hakijoita. Hakijaprofiili kertoo moniosaamisesta ja vahvasta koulutustaustasta.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- …
- 17
- Seuraava »