Olemme huolissamme suomalaisen yliopiston humanististen tieteiden ahdingosta

Jyväskylän monialayliopistossa aiotaan muuttaa maan omaleimaisinta kirjallisuuden oppiainetta.

Jyväskylä tunnetaan kirjallisuuskaupunkina, joka on tuottanut näkyviä kirjallisuudentutkijoita, kirjailijoita, kriitikoita, kääntäjiä ja kirjallisuuslehtien toimittajia. Kirjallisuudesta ei valmistu pelkästään opettajia, vaan aineen opiskelijat ja alumnit työllistyvät laajasti ja hyvin, kansallisesti ja kansainvälisesti. Tämän vuoksi tuntuu käsittämättömältä, että yliopiston hallitus vähentää tällä päätöksellä tulevaisuuden työelämän tarvitsemaa osaavien asiantuntijoiden määrää.

Kirjallisuus on Jyväskylässä elinvoimainen pääaine, johon on riittänyt hakijoita sen hyvän maineen ja monipuolisuuden takia. Pääaineen sisällä toimiva kirjoittamisen oppiainevaihtoehto näyttäytyy valtakunnallisesti ainutlaatuisena, samoin sen erityispainotukset esimerkiksi nykykulttuurin, sarjakuvan ja kirjallisuusterapian alalla. Mediakentän muuttuessa kirjallisuutta opettavista yliopistoista erityisesti Jyväskylän yliopisto on ollut ajan hermolla ja sen omaleimaisuus on sen vahvuus. Missään muualla Suomessa ei tutkita niin paljon nykykirjallisuutta ja intermedialisuutta kuin Jyväskylässä.

Kirjallisuuden oppiaineen lakkauttaminen on lyhytnäköistä paitsi kulttuuristen arvojen, myös yliopiston talouden kannalta. Kirjoittamisen maisteriohjelma on kansallisesti ainutlaatuisen laaja ja monipuolinen koulutuskokonaisuus. Se tarjoaa kirjoittamisen opintoja aina tohtorintutkintoon saakka. Kirjoittamisen opintojen ansiosta maisteriopintoihin hakeutuu paljon opiskelijoita muiden yliopistojen, oppiaineiden ja avoimen yliopiston kautta. Kirjallisuuden oppiaine tekee hyvää tulosta ja humanistinen tiedekunta on muutenkin useilla mittareilla valtakunnallista kärkikastia.

Pitkään on puhuttu luovien alojen merkityksestä Suomen talouskasvulle. Tämä konkretisoituu merkittävästi tilastokeskuksen raportissa, jonka mukaan vuonna 2015 viestinnän, taiteen, viihteen ja virkistyksen palvelujen kasvu oli yli 6 prosenttia. Tulevaisuudessa näiden alojen työllistyminen kasvaa merkittävästi erityisesti pääkaupunkiseudulla. Kirjoittajakoulutus syventävien kirjallisuuden opintojen kanssa on työllistänyt opiskelijoita laajasti kustannus-, opetus-, media- ja kulttuurialalle sekä kirjailijoiksi.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU on toiminut yhdessä kuuden eri yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden muodostaman ohjausryhmän kanssa. Järjestömme jakaa varauksettomasti verkoston ja opiskelijoiden huolen niin kirjallisuuden kuin muidenkin taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen oppiaineiden kuten taidehistorian ja taidekasvatuksen tulevaisuudesta.

Mari Lankinen
Puheenjohtaja
mari.lankinen@taku.fi
puh. 050 5363 231

Vilja Byström
Opiskelija-asiamies