Kulttuurin monityöläinen Chia Koskinen tietää, kuinka pienistä paloista toimeentulo voi koostua. Hän on työskennellyt määräaikaisena, osa-aikaisena, yrittäjänä, nollatuntisopimuksella ja tehnyt töitä alustalle.

Chia Koskinen

- Tätähän se on, teen sataprosenttisesti töitä, mutta palkkaa tulee vain 60-prosenttisesti, Chia Koskinen havainnollistaa.

Elokuva- ja media-alalla sekä viestinnässä leipäänsä ansaitsevan Koskisen työstä iso osa on ideointia ja valmistelua. Toimeksiantoja tulee harvoin, ja siksi omia ideoita pitää kaupata. Toisinaan tulokset näkyvät vasta vuosien päästä palkkana, jos palaset loksahtavat kohdalleen.

- Parempi olisi, jos samasta ideasta poikisi useampi palkkio, hän nauraa.

Nauru on kuitenkin välillä ollut kaukana, kun oma liki kymmenen vuotta toiminut firma piti ajaa alas. Koskinen ryhtyi miehensä kanssa yrittäjäksi 2000-luvun alussa. Tuli vuoden 2008 talousromahdus, työt vähenivät, mutta velka pysyi. Investoinnit uuteen tekniikkaan osoittautuivat liian hintaviksi, ja firma ajettiin alas. Pariskunta maksaa edelleen yrityksensä velkoja.

- Taistelin päästäkseni takaisin palkansaajan asemaan.

Kuukausipalkka kelpaisi

Yksi siivu Koskisen toimeentulosta tulee Suomen Elokuvaohjaajaliiton asiamiehen tehtävästä. Vakituinen osa-aikainen pesti työllistää 30-prosenttisesti.

- Se antaa toimeentulon rungon.

Toimeksiantajiensa määrää Koskinen ei osaa tarkalleen sanoa. Se vaihtelee. Töitä tehdään toisinaan porukalla ja toisinaan yksin, useimmiten Osuuskunta Lilithin kautta. Koskinen kehuu osuuskunnan yli 400 jäsenen osaamista, jota yhdistämällä saa aikaan erilaisia kokoonpanoja kehittämään uutta ja tarpeen vaatiessa vaikka viestintätiimin.

Koskisen ja hänen aviopuolisonsa aputoiminimi Cine Factor Productions eli Craftor toimii osuuskunnan alla. Sen nimissä on tehty Yleisradiolle helmikuun lopussa julkaistava podcast-sarja Heinrich Himmlerin henkilääkäristä Felix Kerstenistä. Koskinen on tyytyväinen, sillä hän on työskennellyt sarjan linjatuottajana.

- Tuottaminen ja projektien vetäminen ovat osa työminääni. Nyt teen paluun radioon parinkymmenen vuoden jälkeen, hän toteaa.

Jos kuukausipalkkainen työ olisi tarjolla, Koskinen ottaisi sen kiljuen vastaan.

- Kunhan se liittyisi jotenkin siihen, mitä teen nytkin. Teen töitä järjestöalalla työkseni, vapaaehtoisena ja harrastukseksi.

Kokemuksesta on hyötyä

Elokuvien pariin Koskinen päätyi muutaman mutkan kautta. Taidehistorian opintojen jälkeen hän työskenteli 12 vuotta freelancetoimittajana sekä lehdille että radiolle.

Yleisradiossa hän työskenteli myös radiodokumenttien ohjaajana, kuuntelijapalvelussa, kansainvälisessä viestinnässä, taustatoimittajana ja elokuvissa tuotantoassistenttina. Yle-uraan mahtuu työskentelyä Helsingissä ja Tampereella, määräaikaisuuksien ketjutusta ja samanaikaisia osa-aikaisuuksia eri työtehtävissä. Välillä Koskinen työskenteli tuotantoassistenttina muiden elokuvaproduktioissa ja freelancerina useilla paikkakunnilla.

- Kun muutimme Tampereelle, olin Nuorisoteatterikeskuksessa tiedottajana ESR-projektissa. Sen jälkeen tein töitä Ylen draamapuolella. Kun viestintätehtävissä ryhdyttiin vaatimaan talousosaamista, menin opiskelemaan tradenomin tutkinnon TAMK:ssa.

Laajasta kokemuksesta ja verkostosta on hyötyä, mutta toisinaan asiakas ei ymmärrä parastaan. Koskinen kertoo, että pienissä elokuvien levitysyhtiöissä ollaan ketteriä ja tartutaan uusiin toimintatapoihin. Sen sijaan isoissa levitysyhtiöissä turvaudutaan helposti vanhoihin markkinointikeinoihin, tuttuihin laskentakaavoihin, kun pitäisi kokeilla uutta.

- Vuosia sitten halusimme markkinoida Hiljaisuus-elokuvaa viraalisti somessa ja viidakkorumputekniikalla. Alkuun levitysyhtiö pani vastaan, mutta antoi onneksi vapaat kädet. Vieläkin elokuvan Fb-sivuille tulee kommentteja, kun elokuva esitetään jossain.

Joskus kokemusta ja osaamista ei arvosteta pätkääkään, Koskinen tietää. Viestintätehtävä voidaan antaa kivalle insinöörille, joka osaa luvut.

Kansalaispalkka auttaisi

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön TAKU:n jäsenenä Koskinen toivoo itsensä työllistäjien asemaan parannusta. Matka-ajoista, etätyön ehdoista ja esimerkiksi työajan seurannasta olisi hyvä saada selvät säännöt.

- Olemme palkkakuopassa. Työt ovat satunnaisia. Harmi, että meidän kaltaisia ihmisiä ei ollut kansalaispalkkakokeilussa.

Kansalaispalkka voisi Koskisen mukaan auttaa niiden paikkojen yli, kun kukaan ei vielä maksa ideasta. Kun ei ole maksajaa, on pakko tehdä muuta, vaikka haluaisi keskittyä yhteen tehtävään.

Hän on ollut välillä nollatuntisopimuksella, mutta neuvoo kiertämään ne kaukaa. Myös alustatalous on tullut tutuksi.

- Siinä ei kyllä ansaitse. Käänsin erilaisia käyttöohjeita. Kustakin käännöksestä sai minimipisteet paitsi, jos oma käännös valittiin, silloin sai tuplapisteet. Palkka tuli pisteiden mukaan, ja se oli tosi pieni.

Koskista harmittaa, että koululaiset ja opiskelijat joutuvat usein pettymään, koska heillä on viestinnästä ja media- ja elokuva-aloista liian ruusuiset kuvitelmat.

- Yleensä työ on istumista läppäri sylissä, välillä kummallisissa paikoissa. Ulkomaille pääsee vain, jos "oma elokuva" palkitaan jossain. Kun punaisella matolla kävelevät oman tuotantoporukan ohjaaja ja näyttelijät, se on parasta.

Pieni eläke hirvittää

Koskinen ei uskalla kuvitella tilannettaan parinkymmenen vuoden päähän. Silloin hänen pitäisi olla ikänsä puolesta eläkkeellä.

- Eläke on näin pieni, hän näyttää etusormen ja peukalon välissä sentin mittaa.

- Kun olin lukion jälkeen hetken vakituisessa työssä, olin liian nuori eli alle 23-vuotias kerryttääkseni eläkettä. Äitiysvapailta ei vielä kertynyt eläkettä, kun sain kolme lastani.

Parasta olisi, jos töitä riittäisi sopivasti myös eläkkeellä, Koskinen miettii. Ja puistaa hetken kuluttua päätään:

- Missä ovat iäkkäämmät naiset. Puhutaan, ettei kukaan palkkaa yli nelikymppisiä näyttelijänaisia, mutta eipä tuon ikäisiä naisia näy muuallakaan. Jokaisen pitää perustaa firma "Oy Minä Ab", jotta saisi edes jotain työtä.

Koskinen aikoo pysyä osuuskunnan jäsenenä ja elää kuten tähänkin saakka, ellei kuukausipalkkainen unelmatyö putkahda esiin esimerkiksi järjestöpuolelta.

- Elokuva, radio, viestintä ja taide eivät ole vain työni, vaan myös harrastukseni ja intohimoni.

 

Teksti: Birgitta Suorsa

Kuva: Jarno Mela

 

Artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa Akavan Erityisalojen verkkosivuilla 27.2.19.