TAKU reagoi nopeasti koronakevään tilanteeseen ja jatkaa valpasta edunvalvontaa

12.11.2020

Kaikilla meillä on jo oma tarinamme siitä, miten Covid-19 -epidemia on vaikuttanut elämäämme. TAKUn jäsenistä se on koskenut eniten tapahtuma-alalla työskenteleviä ja lyhytaikaisilla sopimuksilla työskenteleviä jäseniä kaikilla aloilla.

Kun Suomi suljettiin 12.3.2020, otti TAKU kantaa kulttuurialan tarvitsemista tukitoimista 13.3. yötä myöten jatkuneen viestittelyn ja kannanoton laatimisen jälkeen. Keräsimme tietoa muiden maiden toimista akuutissa kriisitilanteessa ja veimme ideoita eteenpäin opetus- ja kulttuuriministeriöön, työ- ja elinkeinoministeriöön sekä Helsingin kaupungille.

Monet muutkin tahot ryhtyivät nopeisiin toimiin sellaisten alojen tukemiseksi, joiden toiminnan pandemia pysäytti täysin. Onnistuimme vaikuttamaan muun muassa siihen, että erilaisten säätiöiden tukia avattiin laajasti taiteen ja kulttuurin tekijöille itse taiteilijakentän lisäksi. Olivathan esimerkiksi musiikissa työt loppuneet kaikilta tuottajasta ääniteknikkoon, artistista keikkapaikan ylläpitäjään. Uusista tukimuodoista ja valtion toimista edustamiemme alojen hyväksi aloimme pitää hyvien uutisten listaa.

Aloimme myös heti maaliskuussa kerätä jäseniltämme tietoa koronan vaikutuksista heidän tuloihinsa sekä työmahdollisuuksiinsa ja välitimme tietoa eteenpäin virkamiehille, jotka kyselivätkin tietoa lyhyellä varoitusajalla nopeasti muuttuvassa tilanteessa tukijärjestelmien suunnittelua varten.

Toimme esiin kannanotoin ja julkisin kommentein sen, että tapahtumajärjestäjät eivät elä julkisilla tuilla, vaan yli 90-prosenttisesti lipputulojensa varassa, että itsensätyöllistäjät ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja tarvitsevat samanlaista suojaa kuin työntekijätkin, ja että Suomen ulkopuolelta löytyy maita, joissa tapahtuma-alan yrityksiä on tuettu suorin tuin erilaisten lainojen sijaan. Nämä näkemykset, joita TAKUn lisäksi vahvistivat monet muut alan toimijat, menivät mielestäni hyvin läpi keskustelussa kriisin vaikutuksista ja taide- ja kulttuuriala on muistettu monien muiden erityisesti kärsineiden alojen rinnalla.

Nyt edessä on talvi, joka voi tuoda helpotusta tai pahentaa tilannetta entisestään. Uutiset rokotekehityksestä luovat uskoa siihen, että yhteiskuntaa päästään viimein avaamaan ensi vuoden alkupuolella. Samalla kuitenkin edessä voi olla toinen lomautusten aalto. Joillekin kulttuurialan yrityksille lomautukset voivat muuttua irtisanomisiksi ja konkursseiksi, jos edessä näyttää olevan toinen vuosi ilman normaalia toimintaa.

Jatkamme toimia ja vaikuttamista sen eteen, että taide- ja kulttuuriala selviää kriisin pahimpien vaiheiden yli aikaan, jossa on mahdollista ja kannattavaa järjestää tapahtumia täysille katsomoille, järjestää festarit ja pyörittää kulttuurilaitoksia ilman erityisjärjestelyjä.

12.11.2020
Juha Isotalo
TAKUn hallituksen puheenjohtaja

Juha Isotalo

Lisätietoja:
TAKUn hallituksen puheenjohtaja Juha Isotalo
puh. 050 531 8414, sähköposti jlaiso@utu.fi

http://taku.web30.neutech.fi/site/wp-content/uploads/2017/05/cropped-taku_favicon.png
Lue lisää
Riikka

Riikka on TAKUn viestintäsuunnittelija