Asetu ehdolle TAKUn hallitukseen!

13.10.2017

Oletko kiinnostunut taide- ja kulttuurialan ammatillisesta vaikuttamisesta ja edunvalvonnasta? Hae TAKUn hallitukseen!

TAKUn syyskokous järjestetään tänä vuonna perjantaina 10. marraskuuta Helsingissä. Syyskokouksessa esillä sääntömääräiset asiat vuodelle 2018 sekä hallituksen puheenjohtajan ja uusien jäsenten valinta. Jos olet kiinnostunut hallitustyöskentelystä, nyt on tilaisuutesi päästä mukaan vaikuttamaan.

Hallituksen tehtävänä on määrittää yhdistyksen toiminnan suuntaviivat, taide- ja kulttuurialan ammatillisen edunvalvonnan kärjet ja osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat muun muassa valtion ja kuntien kulttuuripolitiikan suunta, taide- ja kulttuurialojen koulutuspoliittiset kysymykset sekä alan työllisyystilanteen kehittäminen, joten jos sinulla on osaamista erityisesti näiltä aloilta, asiantuntemustasi tarvitaan!

Ilmoittaudu ehdolle tämän linkin kautta avautuvalla lomakkeella. Yhteystietojesi lisäksi pyydämme cv:n sekä hieman ajatuksiasi hallitustyöskentelystä ja järjestön toiminnan kehittämisestä. Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan enintään kahden minuutin mittaisen videoesittelyn. Hakuaika päättyy perjantaina 27.10. klo 16. Toivomme paljon hakemuksia innokkailta uusilta järjestöaktiiveilta!

On suotavaa, että ehdolla olijat ovat henkilökohtaisesti läsnä syyskokouksessa, mutta jos et pääse paikalle, voit osallistua myös videotervehdyksen välityksellä. Ehdolle voi toki ilmoittautua myös vasta paikan päällä syyskokouksessa.

TAKUn hallituksen muodostavat puheenjohtaja, kahdeksan varsinaista jäsentä ja kolme yleisvarajäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta siten, että joka vuosi puolet jäsenistä on erovuoroisia. Kokouksia on noin kahdeksan vuodessa.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

TAKU ry on Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö.